Copy
Viikkokirje 13.5.2016 | Sandy Talarmo
Sandy Talarmo

Madalla ryhtymisen esteitä


Keskustelimme eilen Oman voiman illassa siitä, mistä kukin keskustelija saa energiaa ja mihin sitä haluaa arjessaan tällä hetkellä suunnata. Yleensä on varsin helppo keksiä, mitä kaikkea tekisi mieli tehdä ja toteuttaa, mutta joskus energian suuntaaminen näihin asioihin onkin sitten vaikeampaa. Miksi?

Mikä estää ryhtymisen itselle mieleisiin ja merkityksellisiin asioihin? Mikä estää aloittamasta matkaa kohti omia unelmia? Keskusteluissa mainittiin esimerkiksi pelko, etukäteen murehtiminen, toisten mielipiteet, alkuinnostuksen lopahtaminen ja itsensä soimaaminen. Nämä ovat myös niitä asioita, jotka varastavat energiaa mielekkäältä tekemiseltä.

Ääneen asioita puhuessa esteet alkoivat kuitenkin tuntua pienemmiltä. Suunnan tarkentuminen toi itseluottamusta ja jutellessa oli huojentavaa huomata, että joku toinenkin pyörittelee samanlaisia ajatuskuvioita mielessään. Monelle asialle saattoi jo nauraakin yhdessä. Eihän tämä nyt niin iso juttu ollutkaan!

Muistui mieleen, kuinka paljon murehdimme asioita, jotka eivät koskaan toteudukaan. Ja kuinka moneen asiaan on lopulta löytynyt ratkaisu, jota ei olisi järjellä tai hyvällä mielikuvituksellakaan osannut vielä jokin aika sitten keksiä. Isommassa kuvassa on aina palasia, joita emme vielä tästä kohtaa katsottuna näe.

Teki hyvää muistaa sekin, että välillä on aika tankata energiaa ihan luvan kanssa ja sitten on taas aika toimia. Oman luontaisen rytmin tunnistaminen on tärkeää. Kun tiedät, kuinka kauan jaksat keskittyä yhteen asiaan, otat siitä kaiken ilon irti ja sen jälkeen voit hyvillä mielin tehdä välillä jotain ihan muuta. Itsensä soimaamisen sijaan voikin alkaa tietoisesti hyödyntää omaa rytmiään.

Mikä sinusta tuntuu suurimmalta esteeltä juuri nyt? Miltä tuntuu sanoa se ääneen tai kirjoittaa se itselle näkyviin? Millä auttaisi sinua tämän esteen madaltamisessa?
Juuri nyt -tehtävävihko

Uudet tehtävävihkot


Juuri nyt -tehtävävihko on leppoisaa ajanvietettä tai syvällistä pohdintaa - kuinka vain haluat. Voit täyttää vihkoa monta kertaa uudestaan, jolloin tehtävävihko on myös kuin päiväkirja.

Itselle ja lahjaksi!

Juuri nyt | 17 €
Hämeenpuisto 31, Tampere

Hämeenpuisto 31


Avoimet ovet toukokuussa
ke & to klo 12-18, la klo 10-16

Verkkokaupassakin on uusia juttuja. Uusimmat tuotteet löytyvät etusivulta ensimmäisenä, sekä omista tuoteryhmistään.

vihkokauppa | verkkokauppa

Viikkokirje kesällä


Viikkokirje ilmestyy toukokuusta alkaen kesän ajan pääsääntöisesti joka toinen viikko. Instagram ja Facebook ovat aktiivisemmin käytössä myös kesällä. Tervetuloa seuraamaan!

Kalenteri


Verkossa Muista myös ladattavat tuotteet
Ota mukaasi

Takeaway


Now is the only time we have, and the only time we have any control over.
― Richard Carlson
Valmennan ihmisiä löytämään tilaa, aikaa ja rohkeutta elämään. Valmennustilani sijaitsee Tampereen Hämeenpuistossa ja valmennuksiini tullaan usein kauempaakin. Etäpalveluni, verkkokurssini, tehtäväkirjani ja korttipakkani ovat saatavissa kaikkialle. Verkkokaupastani ja valmennustilani yhteydessä toimivasta vihkokaupasta löydät myös valloittavat muistivihkot. Katso viikoittaiset avoimien ovien päivät nettisivuiltani.

Neljättä vuotta ilmestyvä ilmainen viikkokirjeeni herättelee lempeästi miettimään ja muistamaan, mikä omassa elämässäsi on tärkeää juuri tällä hetkellä.
sandytalarmo.fi | verkkokauppa | viikkokirjeen fb-ryhmä
Sandy Talarmo
facebook | instagram
Se Hämeenpuiston vihkokauppa
facebook | instagram
Copyright © 2016 Sandy Talarmo
All rights reserved.


Illustrations: Lineartestpilot
Photos: Sandy Talarmo



Tule viikkokirjeen lukijaksi

Voit tilata ilmaisen viikkokirjeen sähköpostiisi tai lukea kirjeet Facebook-ryhmän kautta. Ryhmässä julkaistaan vain viikkokirjeitä, joten myös aiemmin ilmestyneitä kirjeitä on helppo selailla.

Varmista ryhmän otsikkokuvan oikeasta alareunasta, että saat kaikki ilmoitukset ryhmän julkaisuista.
 
Share
Tweet
Pin
Share
Forward