Copy
Viikkokirje 21.3.2016 | Sandy Talarmo
Sandy Talarmo

Löydä sisäinen kilpikonnasi - ja jäniksesi


Minulla on aina ollut jollain tavalla ristiriitainen suhde hidastamiseen tai hitaampaan elämään, vaikka perimmäisen idean ymmärränkin. En missään tapauksessa ihannoi kiirettä, olen vain luonteeltani nopea - ja malttamaton. Tämän vuoksi hitauteen liittyvät aihepiirit eivät ole tuntuneet houkuttelevilta.

Kun kuulin, että viime viikkoiseen Lontoon konferenssiin oli tulossa puhumaan myös palkittu kirjailija ja puhuja Carl Honoré (The Slow Movement), odotin tietysti suurella mielenkiinnolla hänen ajatuksiaan tästä teemasta. Carl olikin aivan loistava puhuja ja hän osasi kiteyttää koko idean niin, että oli helppo olla samaa mieltä:

Doing things at the right speed.

Koko jutun juoni on asioiden tekeminen tilanteen mukaan sopivalla vauhdilla. Nyt ollaankin jo tutuissa teemoissa. Sopivan vauhdin löytäminen kun edellyttää sitä, että tunnistaa ne asiat, joiden äärelle haluaa kulloinkin pysähtyä. Että tunnistaa ne hetket, jolloin ollaan kiirehtimättä eteenpäin. Ja kun taas on toiminnan aika, toimitaan:

Not as fast as possible, but as well as possible.

Toiminnassakaan nopeus ei itsessään ole se juttu, vaan se, että keskitytään oleelliseen ja tehdään asiat ajatuksella ja ennen kaikkea sydämellä. Mennäänpä mitä vauhtia tahansa, olennaista on olla läsnä. Carl mainitsi termit inner calm ja inner slowness. Kun vauhdista huolimatta säilytät sisäisen tyyneytesi, pystyt keskittymään käsillä olevaan asiaan ja tekemään parhaasi. Saat siis enemmän aikaan vähemmällä vaivalla - ja nopeammin.

Ja miten tärkeää olisi esimerkiksi kuunnella, kun keho sanoo, että nyt olisi syytä pitää tauko. Sitä vaan kuvittelee saavansa ihmeitä aikaiseksi, jos jatkaa vielä vartin, tunnin tai koko illan. Carl kysyi osuvasti, missä parhaat ideasi syntyvät. Kukaan ei vastannut, että tietokoneen ääressä.

Viisi vinkkiä viisaampaan työntekoon | Carl Honoré
  1. work less - work better
  2. take breaks
  3. unplug
  4. listen
  5. do less, think more
Carl Honoré - In praise of slow

Avoimien ovien päivät


Avaan uuden valmennustilani ja sen yhteydessä toimivan vihkokauppani tällä viikolla. Viikoittaisina avoimien ovien päivinä voit tulla rauhassa tutustumaan palveluihini sekä vihkokaupan antimiin. Vihkokaupassa maksuvälineenä käy pankkikortti.

Seuraavat avoimet ovet

Ti 22.3. | 11.00 - 18.00
Ke 23.3. | 11.00 - 18.00
La 26.3. | 10.00 - 15.00

Ti 29.3. | 11.00 - 18.00
To 31.3. | 11.00 - 18.00
La 2.4. | 13.00 - 16.00

[ lue lisää ]

Seuraa ja tykkää


Sandy Talarmo | facebook ja instagram
Se Hämeenpuiston vihkokauppa | facebook ja instagram

Omaa nimeäni kantavat tilit jatkavat tuttuun malliin. Jos olet kiinnostunut vihkoista ja niiden käyttämisestä muun muassa elämän selkeyttäjinä, kannattaa seurata myös vihkokaupan tilejä. Iloa, ideoita ja inspiraatiota luvassa!

Kalenteri


Verkossa
Ota mukaasi

Takeaway


It's not time management,
it's energy management.
― Colette Robicheau
Valmennan ihmisiä löytämään tilaa, aikaa ja rohkeutta elämään. Valmennustilani sijaitsevat Tampereen Hämeenpuistossa ja valmennuksiini tullaan usein kauempaakin. Etäpalveluni, verkkokurssini, tehtäväkirjani ja korttipakkani ovat saatavissa kaikkialle. Verkkokaupastani ja valmennustilani yhteydessä toimivasta vihkokaupasta löydät myös valloittavat muistivihkot. Katso viikoittaiset avoimien ovien päivät nettisivuiltani.

Neljättä vuotta ilmestyvä ilmainen viikkokirjeeni herättelee lempeästi miettimään ja muistamaan, mikä omassa elämässäsi on tärkeää juuri tällä hetkellä.
Copyright © 2016 Sandy Talarmo
All rights reserved.


Illustrations: Lineartestpilot
Photos: Sandy Talarmo



Tule viikkokirjeen lukijaksi

Voit tilata ilmaisen viikkokirjeen sähköpostiisi tai lukea kirjeet Facebook-ryhmän kautta. Ryhmässä julkaistaan vain viikkokirjeitä, joten myös aiemmin ilmestyneitä kirjeitä on helppo selailla.

Varmista ryhmän otsikkokuvan oikeasta alareunasta, että saat kaikki ilmoitukset ryhmän julkaisuista.
 
Share
Tweet
Pin
Share
Forward