Paljouden aikakausi
Eskarilainen totesi tässä eräänä iltana taas ihan yllättäen, että voitaisiin laittaa pois sellaisia leluja, joilla ei enää leikitä. Sehän sopii. Varmistin vielä, mikä lapsen ajatus oli siitä, minne nuo lelut sitten laitetaan. Vastaus tuli kuin itsestäänselvyytenä: No keräykseen!
Moni Unelmien koti -verkkokurssilla oleva äiti on törmännyt samaan ilmiöön. Lapset ovat seuranneet kodin järjestämistä ehkä tarkemmalla silmällä kuin olemme arvanneetkaan. Vapautunut tila ja todennäköisesti myös vanhempien huojennus huomataan. Lapset ehdottavat lelujen karsimista oma-aloitteisesti, ja luopuminen vaikuttaa mutkattomalta. Se onkin äiti, joka miettii, että voiko näistä nyt luopua, vai pitäisikö vielä säästää vaikka varmuuden vuoksi tai muistoksi.
Mietin, onko seuraavilla sukupolvilla vielä ammattijärjestäjille tarvetta, vai jääkö tämä aikakausi historian kirjoihin erikoisena aikana, jolloin kaikkea oli liikaa. Ainakin lapsillamme on mahdollisuus omaksua aivan erilaiset valmiudet vaihtoehtojen keskellä elämiseen kuin useimmilla meistä on ennestään ollut.
Vastuu tästä voi välillä herättää riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteita, mutta tämä kannattaa nähdä mahdollisuutena. Lapset oppivat meiltä myös hyväksyntää ja sen, että näitä asioita on lupa harjoitella. Uusien, tässä ajassa toimivien taitojen omaksuminen vie oman aikansa.
Lapsuuteni leluja vuodelta 1976.
|
