Copy
Radical Soul
Näytä viesti selaimessasi

Lamaannuttava rasismi

Kun luin ystäväni Facebook-päivityksen, lamaannuin ja aloin voimaan pahoin. Hän kertoi 10-vuotiaan tummaihoisen adoptiopoikansa joutuneen leikkipuistossa Helsingissä vihapuheen ja rasismin kohteeksi.

Helpottaakseni pahoinvointiani kirjoitin asiasta julkisen Facebook-julkaisun, jossa kysyin "Me emme halua Suomea, joka ei hyväksy erilaisuutta. Kuka meistä voisi täällä enää silloin elää?" Pelkoni tummaihoisen lapsen äitinä ei vielä tällä helpottunut, joten kirjoitin pelostani Adoptioperheet ry:n blogiin.

Ja mitä sitten tapahtui? 

Facebook-julkaisu lähti leviämään kulovalkean tavoin. Sitä jaettiin vuorokauden aikana yli 2500 kertaa. Myös blogikirjoitustani jaettiin. Ja puhelimet alkoivat soida. Media tarttui aiheeseen. Onneksi ystäväni oli niin rohkea, että hän uskalsi tulla omilla kasvoillaan ja poikansa tarinalla julkisuuteen.

Rasistinen väkivaltatapaus leikkipuistossa uutisoitiin Helsingin Sanomissa, Kansan Uutisissa, Iltalehdessä ja Iltasanomissa (lööpissä). Adoptiolasten kohtaamasta rasismista uutisoitiin Ylessä, Kalevassa ja Aamulehdessä. Keskustelin arjen rasismista Radio Suomen Ylen aikaisessa. 

Mitä tämä vaati:
  • Vahva henkilökohtainen tunteisiin vetoava viesti:
    Kun tunteet ovat eniten pinnalla, syntyy parasta tekstiä.
  • Vahvat jo olemassaolevat some-verkostot:
    Saat viestisi nopeasti laajaan levitykseen.
  • Vahvat istumalihakset:
    Seuraa some-viestintää. Kiitä jaoista, uudeelleentwiittauksista.
    Jatka keskustelua, kommentoi ja jaa median juttuja eteenpäin. 
  • Vinkki: muista myös seurata FB-viestit muut-kansiota.
    Yllättävän moni toimittaja otti sitä kautta yhteyttä. Arvaa muistinko minä? ;)

Pojan kokemus oli karu, mutta se sai ansaittua huomioita medissa ja vihdoin aloimme puhua arjen rasismista. 

Salla, the Radical Soul
Martin Luther
Syksyn 2015 koulutukset

Viestintä-Piritta, Radical Soul, Communiké:

Järjestötrion syksyn koulutukset

Viestintä-Piritta: Järjestösomen mittaaminen 15.9. klo 9 - 12
Koulutuksessa käydään läpi, miten asetetaan konkreettisia tavoitteita, mitataan niiden saavuttamista sekä jatkuvasti kehitetään viestintää verkossa. 
Kouluttajana Piritta Seppälä
Lisätietoja ja ilmoittautumiset >>

Communiké: Vauhtia suunnitelmalliseen viestintään:
Viestintästrategia 13.10. ja 29.10 klo 9 - 12

Tässä koulutuksessa opit, kuinka tehdään viestintästrategia ja miten siitä johdetaan tehokas vuosisuunnitelma arkipäivän viestintää helpottamaan. Kaksiosaiseen koulutukseen kuuluu myös osallistujien henkilökohtaista sparrausta oman organisaation strategian kanssa. Mukaan mahtuu vain 6 osallistujaa, joten ole nopea!
Kouluttajana Heidi Korva
Lisätietoja ja ilmoittautumiset >>

Radical Soul: Varainhankinnan ABC 23.10. klo 9 - 12
Varainhankinnan ABC -aamupäivässä opit kuinka lahjoituspyyntö rakennetaan, tutustut varainhankintakentän eri työkaluihin ja menetelmiin. Koulutukseen mahtuu vain 20 osallistujaa.
Kouluttajana Salla Saarinen
Lisätietoja ja ilmoittautumiset >> 

Communiké: Mediaviestintään Hands-on 10.11. klo 9-12
Tässä koulutuksessa pureudumme käytännönläheisiin keinoihin, joita mediaviestinnän suunnittelussa nykyään tarvitaan. Tavoitteena on saada jokaiselle osallistujalle 3–5 juttuvinkkiä hänen toivomiinsa medioihin.
Kouluttajana Heidi Korva
Lisätietoja ja ilmoittautumiset >>

Syksyn koulutukset hintaan 135 euroa + 24% alv.
Järjestämme kaikki koulutukset Helsingissä.
 

Järjestötrion tapahtumat

Järjestrio mukana  SOSTEtalk! -tapahtumassa
SOSTEtalk! on uusi, yllättävä ja inspiroiva kohtaamispaikka, joka kokoaa kaikilta toimialoilta yhteen meidät, jotka jollakin tavalla edistämme ihmisten hyvää elämää.
Tapahtuma järjestetään Helsingin Finlandia-talolla 7. - 8.10.

 
MENESTYVÄT JÄRJESTÖT 4.2.2016 KLO 9–16
Uusi ja ainutlaatuinen tapahtuma järjestötoimijoille – viestijöille ja varainhankkijoille sekä toiminnanjohtajille.
Tämän päivän jälkeen tiedät, mitä tarvitaan onnistuneen järjestön toimintaan nyt ja tulevaisuudessa! Tule mukaan oppimaan uutta markkinoinnista ja viestinnästä, oivaltamaan oman järjestötoiminnan kehittämiskohteita ja verkostoitumaan muiden järjestötoimijoiden kanssa. Päivän jälkeen tiedät mitä järjestösi menestykseen vaaditaan. Merkitse päivä 4.2.2016 jo kalenteriin ja pysy kuulolla!

Kansainvälisten gurujen varainhankinta-
koulutukset

Massive Fundraising delivered with Professors Adrian Sargeant and Jen Shang, and combining academic research with hands-on experience, the masterclass answers questions such as what your organisation needs to do to achieve massive growth, how you can be a great fundraising leader, and how you can influence the public to give more.
17 – 19 Nov 2015
9 – 11 Feb 2016
26 – 29 April 2016
Price £1950

Winning Partnership delivered with Alan Clayton, Ken Burnett and Jonathan Andrews will help you create long-term, strategic corporate partnerships, so you can change the world faster and more efficiently through entrepreneurial approaches, creative ideas and exceptional teams.
11 – 13 Nov 2015
Price £1695

Emotional Fundraising using a series of techniques and the research behind them, Alan Clayton and Ken Burnett will show you how to find and communicate the emotional heart of your organisation, unite your fundraising and non-fundraising staff around a single emotional proposition, and dramatically increase the income raised by your appeals – even with scarce resources.
1 – 3 Dec 2015
23 – 25 Feb 2016
Price £1495

Advanced Emotional Fundraising delivered with Alan Clayton and Ken Burnett will take you to that truly powerful emotional space, where you can make things happen and where you will have the tools you need to rally your colleagues and bring them along for the journey. 
30 – 1 April 2016
Price £1495

 All trainings will take place in Inch Hotel, Loch Ness, Scotland.

Älä jää yksin pähkimään!

Tunnen järjestöt sekä yritys-, järjestö- että vapaaehtoistyöntekijän näkökulmasta. Olen osaava, kokenut järjestöasiantuntija ja mukaansatempaava kouluttaja. Teen viestinnän ja varainhankinnan sparrausta, kampanjointia, koulutusta ja suunnittelua. 
  • Kaipaatko ravistelevaa luentoa miten paremmin valjastaisitte toimintanne
    järjestönne tavoitteen toteuttamiseen?
  • Entä kahdenkeskistä tai pienen tiimin sparrausta?
  • Onko suunnitelmissanne kampanja?
  • Pitäisikö varainhankintaan panostaa?
Tutustu palveluihini ja ota rohkeasti yhteyttä salla@radicalsoul.fi.

Blogit

Radical Soul @salsaari: Mikä yhdistää Tahdon2013 ja MeilläOnUnelma?
”Ylhäältä alaspäin suunnatun toiminnan aika on ohi.”

Maailma.net @maailmanet:
Kehitysyhteistyöleikkauksia ei paikata suomalaisten hyväntekeväisyydellä
”Voisivatko suomalaiset järjestötkin kääntyä yksityisten lahjoittajien puoleen ja paikata leikkaukset haalimalla lisää lahjoittajia?”

Avoine @avoineoy:
Suomalainen varainhankinnan kulttuuri – missä ollaan ja minne pitäisi mennä?
”Mitkä ovat hyvän varainhankinnan lähtökohdat?”
Facebook
Twitter
Website
Email
Tilaa uutiskirje
Copyright © 2015 Radical Soul Oy, All rights reserved.


poistu postituslista    päivitä postitusasetukset

Email Marketing Powered by Mailchimp