Copy
FinnWIDin toiminta käynnistyy uudelleen hiljaiselon jälkeen
FinnWIDin uusi hallitus * Uusi toimintamuoto: Ihmiskaupan vastainen työ
*
Tule tutustumaan uuteen toimintaamme torstaina 8.6.!

FinnWIDin uusi hallitus


FinnWIDin toiminnan jatkuminen oli alkuvuodesta vaakalaudalla. Maaliskuussa pidetyssä vuosikokouksessa äänestettiin ensimmäisen kerran yhdistyksen lakkauttamisen puolesta. Juuri ennen toista varsinaista kokousta, jossa oli tarkoitus äänestää yhdistyksen purkautumisesta lopullisesti, hallitusta lähestyi muutama innokas henkilö, joilla oli uusi toimintaidea sekä halua tulla mukaan toimintaan viemään ideaa käytännön tasolle.

Niinpä toisessa kokouksessa äänestettiin yhdistyksen purkamista vastaan ja kutsuttiin koolle uusi vuosikokous, jossa valittiin hallitus vuodelle 2017. FinnWIDin puheenjohtajaksi valittiin Erna Alitalo, varapuheenjohtajaksi Anna Kuokkanen ja taloudenhoitajaksi Tommi Kauppinen. Hallituksen varajäsenenä toimii Elina Kutramoinen.

Uusi toimintamuoto: ihmiskaupan vastainen työ

Viime vuoden elokuussa moni järkyttyi luettuaan Long Play -verkkolehden artikkelin turvapaikanhakijoina Suomeen tulleiden nigerialaisten ihmiskaupan uhrien käännyttämisestä Italiaan. Nigerialaiset naiset palautettiin Italiaan usein pienen lapsen kanssa, mutta monet heistä jäivät siellä ilman minkäänlaista apua ja päätyivät kadulle. Osa joutui epätoivoisessa tilanteessa turvautumaan uudelleen prostituutioon.

FinnWIDin uusi toimintaidea koskee tätä ilmiötä ja sen ehkäisemistä tyttöjen koulutuksen avulla. Nigeriasta lähtee vuosittain tuhansia nuoria naisia Eurooppaan köyhyyden ja toimeentulomahdollisuuksien vähäisyyden vuoksi. Suuri osa heistä päätyy ihmiskauppiaiden mukana Italiaan tai muualle Eurooppaan pakkoprostituutioon. Matkajärjestelyistä aiheutunut velka sitoo naiset vuosiksi velkavankeuteen.

Toimintaidean takana on nigerialainen Itohan Okundaye, joka lähti 16-vuotiaana ihmiskauppiaan mukana Italiaan. Työskenneltyään vuosia prostituoituna hän tuli turvapaikanhakijana Suomeen. Okundaye tietää omakohtaisesti, kuinka köyhyys ja toimeentulomahdollisuuksien vähäisyys ajavat nigerialaisia tyttöjä ihmiskauppiaiden uhreiksi.

Uuden toimintamme tavoite on ihmiskaupan ehkäiseminen ja naisten aseman parantaminen kouluttamalla tyttöjä Edon maakunnassa Nigeriassa, jotta nuorten naisten ei tarvitsisi lähteä etsimään elantoa ulkomailta ja altistua ihmiskaupalle. Tavoitteemme on tarjota koulutusstipendejä haavoittuvimmassa asemassa oleville tytöille sekä käynnistää myöhemmin ammattikoulutushanke.

Itohan Okundaye tietää omakohtaisesti, kuinka köyhyys ajaa nigerialaisia tyttöjä ihmiskauppiaiden uhreiksi. Kuva: Anna Kuokkanen

Tule tutustumaan uuteen toimintaamme torstaina 8.6.!


Keskustelemme tulevasta toiminnastamme torstaina 8.6. klo 18 Kepan tiloissa (Elimäenkatu 25-27, 5. krs) kokoushuone Alppilassa. Paikalla on myös Itohan Okundaye, joka kertoo kokemuksistaan ihmiskaupasta sekä näkemyksistään siitä, miten ihmiskauppaa voisi ehkäistä Nigeriassa tyttöjen koulutuksen avulla. Tämä tapaaminen on myös oivallinen tilaisuus hypätä mukaan toimintaamme. Lämpimästi tervetuloa! Pyydämme ilmoittautumaan tarjoilujen järjestämistä varten ma 5.6. mennessä osoitteeseen info@finnwid.fi.
Maksathan jäsenmaksusi vuodelle 2017! Jäsenmaksu on tärkeä työllemme tasa-arvon edistämiseksi.






Voit suorittaa jäsenmaksun Osuuspankin tilillemme: FI15 5780 0720 4547 48 (Finnwid-Naiset Kehitystyössä Ry).

Vuoden 2017 jäsenmaksut ovat seuraavat:
25 € työssäkäyvät
12 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja hoitovapaalla olevat



Ota yhteyttä:
info@finnwid.fi

FinnWID - Naiset kehitystyössä ry

Peru jäsenkirjeen tilaus   


Copyright © 2017 FinnWID ry. Kaikki oikeudet pidätetään






This email was sent to <<Email Address>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
FinnWID - Naiset kehitystyössä ry · Kylätie · Helsinki 00101 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp