Copy
FinnWIDin kesäkuun uutiskirje
Kuulumisia FinnWIDin toiminnan uudelleenkäynnistämisestä * Vanha jäsen, maksathan jäsenmaksusi! * Hyvää kesää!
Kesäkuun alussa keskustelimme ihmiskaupan vastaisen kampanjan toteutuksesta Kepan tiloissa. Oikealla Itohan Okundaye, keskellä FinnWIDin puheenjohtaja Erna Alitalo ja vasemmalla hallituksen varajäsen Elina Kutramoinen.

Kuulumisia FinnWIDin toiminnan uudelleenkäynnistämisestä


Toukokuun alussa tapahtuneeseen hallituksen vaihdokseen liittyvien hallinnollisten asioiden hoitamisen jälkeen olemme päässeet kunnolla sisällöllisten asioiden pariin. Torstaina 8.6. keskustelimme ihmiskaupan vastaisen projektin käynnistämisestä. Paikalla oli myös Itohan Okundaye, jonka ideasta uusi toiminta on lähtöisin. Okundaye haluaa antaa kampanjallemme kasvot, joten keskustelimme kampanjan keskeisistä viesteistä, kampanjan käytännön toteutuksesta sekä mahdollisista yhteistyökumppaneista Suomessa ja Nigeriassa. Seuraavat askeleemme ovat nigerialaisen kumppanijärjestön etsiminen sekä viestintäkampanjan ja varainkeruustrategian suunnittelu.

Tiistaina 20.6. jatkoimme kampanjan viestinnän ja varainkeruun suunnittelua, johon saimme apua viestinnän ja varainkeruun ammattilaisilta. Meitä auttoivat aikaisemmin FinnWIDin puheenjohtajanakin toiminut, järjestöviestinnän konkari Mirka Kartano sekä Nenäpäivän markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tiina-Rakel Liekki. Tapaaminen tuotti valtavasti uusia ideoita. Varsinainen kampanja alkaa tammikuussa 2018, mutta jo syksyllä pääsee mukaan ideoimaan ja toteuttamaan sitä kanssamme. Tiedostamme tästä lisää elo-syyskuussa.

Touko-kesäkuun aikana olemme myös alkaneet uudelleen viestiä aktiivisemmin FinnWIDin Facebook-sivun kautta. Jos käytät Facebookia, niin voit seurata ja tykätä meistä osoitteessa: https://www.facebook.com/FinnWID/
Kaikki tykkäykset lisäävät merkittävästi näkyvyyttämme, koska meillä ei ole ainakaan toistaiseksi kovin paljon varoja maksulliseen mainostamiseen. Kiitos siis kaikille postausten tykkäilijöille!
Ennen juhannusta suunnittelimme vielä tulevan viestintä- ja varainhankintakampanjan käytännön toteutusta. Ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa lupaavasti siltä, että siitä tulee hieno!

Vanha jäsen, maksathan jäsenmaksusi!

FinnWID eli viime vuonna hiljaiseloa ja toiminta oli vähäistä, eikä jäsenmaksujakaan kerätty aktiivisesti. Todennäköisesti sen vuoksi monelta jäi jäsenmaksu maksamatta. Nyt toimintamme on kuitenkin käynnistynyt taas aktiivisena. Tarvitsemme varoja perustoiminnan kulujen kattamiseen, ihmiskaupan vastaisen viestintä- ja varainkeruukampanjan toteuttamiseen, nigerialaisten tyttöjen koulutusstipendien rahoittamiseen sekä suunnitteilla olevan kehitysyhteistyöprojektin omarahoitusosuuden kattamiseen.

Jäsenmaksut ovat tärkeä osa varainhankintaamme, joten maksathan jäsenmaksusi vuodelle 2017!  Jäsenmaksu 25 euroa (työttömiltä, eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja hoitovapaalla olevilta 12e) ja sen voi maksaa tilille FI15 5780 0720 4547 48 (FinnWID - Naiset kehitystyössä ry). Kirjoita maksun viestiin nimesi, sähköpostiosoitteesi ja "jäsenmaksu 2017". Suurkiitos tuestasi!

Siivouspäivänä keräsimme varoja FinnWIDin toimintaan pitämällä kirpputoria Kalliossa.

Hyvää kesää!

FinnWIDin hallitus kiittää kaikkia tukijoita ja toivottaa kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää. Palaamme syksyllä asiaan ja tiedotamme uusista toimintamahdollisuuksista ihmiskaupan vastaisen toiminnan ja kehitysyhteistyön parissa!

Maksathan jäsenmaksusi vuodelle 2017! Jäsenmaksu on tärkeä työllemme tasa-arvon edistämiseksi.




Voit suorittaa jäsenmaksun Osuuspankin tilillemme: FI15 5780 0720 4547 48 (Finnwid-Naiset Kehitystyössä Ry).

Vuoden 2017 jäsenmaksut ovat seuraavat:
25 € työssäkäyvät
12 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja hoitovapaalla olevat


Ota yhteyttä:
info@finnwid.fi

FinnWID - Naiset kehitystyössä ry

Peru jäsenkirjeen tilaus   

Copyright © 2017 FinnWID ry. Kaikki oikeudet pidätetään






This email was sent to <<Email Address>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
FinnWID - Naiset kehitystyössä ry · Kylätie · Helsinki 00101 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp