Copy
Heurekan koulutiedotuksen uutiskirje
View this email in your browser

Heurekan syyskuun uutiskirje kouluille

Lokakuun opettajaillassa tehdään hyvää aivoille – ilmoittaudu mukaan


Torstaina 25.10.2018 klo 15–20 tiedekeskus Heurekassa järjestettävässä opettajaillassa tehdään yhdessä hyvää aivoille. 

Heurekan lokakuussa avautuvassa Aivot narikasta! -näyttelyssä aivoja herätellään muun muassa liikkumalla, rentoutumalla, tanssimalla, soittamalla ja aivopähkinöitä ratkomalla. Opettajaillassa tutustutaan vasta-avattuun näyttelyyn ja kuullaan kiinnostavia asiantuntijapuheenvuoroja. Illan aikana päästään tottakai myös maistelemaan Tiederavintolan antimia.

Aivot narikasta! -näyttely koostuu erilaisista aivoja haastavista peleistä ja tehtävistä, joita ratkotaan 2-5 hengen ryhmissä – juuri yhdessä tekeminen on aivojen kehityksen kannalta erityisen tärkeää. Näyttelyssä saa myös tietoa aivojen toiminnalle välttämättömästä verenkierrosta, aivojen rakenteesta ja toiminnasta sekä aivojen uskomattomasta muovautumisesta läpi elämän. 

Maksuton opettajailta on tarkoitettu kaikkien luokka-asteiden opettajille sekä opettajaksi opiskeleville. Paikkoja on rajoitettu määrä.

Ilmoittaudu mukaan tästä.

Avaruuspäivillä 13.–14.11. tutustutaan avaruuden saloihin


Heurekan Avaruuspäivillä 13.–14.11. on tarjolla monenlaista avaruusaiheista ohjelmaa syventämään avaruusteeman käsittelyä kouluissa. Planetaariossa on avaruusaiheisten elokuvien lisäksi ohjelmassa vuorovaikutteinen Avaruuden ikkunat -esitys, jossa tutustutaan tähtikuvioihin, vuodenaikoihin, Kuuhun, Marsiin tai vaikkapa kotigalaksiimme Linnunrataan. Tiedettä pallolla -esityksissä perehdytään Aurinkokuntaan ja revontuliin. Ideaverstaalla rakennetaan aurinkokelloja, spektrometrejä ja pilliraketteja.

Tutustu ohjelmaan ja tee varaus luokallesi tästä.

Rakenna CanSat-tölkkisatelliitti – toisen asteen opettajien täydennyskoulutus Heurekassa 13.–14.11.


Heurekassa järjestetään Avaruuspäivien aikana 13.–14.11.2018 klo 9–16 toisen asteen opettajille suunnattu täydennyskoulutus, jonka aikana opetellaan rakentamaan ihan oikea satelliitti. CanSat on juomapurkin kokoisessa kotelossa oleva täysin toimiva satelliitin pienoismalli, joka lähetetään yläilmoihin keräämään tutkimuksellista havaintotietoa.

Heurekan CanSat-koulutuksessa tutustutaan CanSat-pakettiin, joka sisältää satelliitin pienoismallin rakentamiseen tarvittavat komponentit, Arduino Unon sekä laskuvarjoon tarvittavat materiaalit. Kaksipäiväisen koulutuksen aikana rakennetaan CanSat-satelliitti ja sen tietokoneeseen ohjelmoidaan havainnointi- ja mittausasetuksia. Koulutus on ennakkoon ilmoittautuneille opettajille maksuton. Paikkoja on rajoitettu määrä. Muutokset ohjelmaan mahdollisia.

Lue lisää ja ilmoittaudu tästä.

Planetaarion syysetu kouluryhmille


Tarjoamme syksyn ajan kouluryhmille planetaarioelokuvan maksutta kampanjakoodilla PLANE18. Heurekan planetaariossa voit sukeltaa lumoavaan Itämereen, lähteä vauhdikkaalle matkalle asteroidien jäljille tai tutustua pimeän aineen saloihin.

Etu koskee koululaishintaisia ennakkovarauksia ja on voimassa 21.12.2018 asti. Koodi lisätään varauksen kohtaan "Mahdollinen kampanjakoodi". Ei voi yhdistää muihin kampanjoihin.

Varaa Heureka-vierailu täältä.

Yhteistyöprojektissa aiheena kiertotalous


Heureka sekä pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut, Haaga-Helia, Metropolia ja Laurea ovat kehittäneet oppikokonaisuutta, jossa tarjotaan englanninkielistä kiertotalouskoulutusta Sitran tukemana. ”Nuoret opiskelijat ovat olleet yllättävän hyvin jo valmiiksi perillä kiertotaloudesta. Aihe puhuttaa ja herättää kiinnostusta vielä enemmän kuin arvelimme etukäteen”, kertoo kiertotalouden teematuottaja Paula Havaste Heurekasta.

Toinen kiertotalouskurssi on nyt alkanut, ja kansainväliset AMK-opiskelijat olivat Heurekassa kiertotalousopissa 20.9. Metropolian Riitta Lehtinen kuvasi kestäviä ruokaratkaisuja, ja Raija Lantto VTT:stä kertoi tulevaisuuden kiertotalousinnovaatioista. Opiskelijat pääsivät myös kokeilemaan kiertotalousaiheisia työpajoja. Kurssi perustuu teorian osalta vahvasti verkko-oppimiseen ja käytännön kiertotalousmallien suunnitteluun palvelumuotoilun menetelmin. Teoriaosuuden lähijaksoissa on toteutettu työpajoja mm. tuotteiden elinkaareen ja paperin kierrätykseen liittyen, kun taas soveltavassa osuudessa on rakennettu uusia kiertotalouden liiketoimintamalleja olemassa oleville yrityksille.

”Kiertotalous merkitsee Sitran arvioiden mukaan Suomessa vuoteen 2030 mennessä 1,5-2,5 miljardin euron vuotuista kasvupotentiaalia. Tämä potentiaali jää hyödyntämättä ilman tekijöitä, jotka ymmärtävät ja osaavat kiertotalouden liiketoimintamalleja. Suomella on kiertotalouden kärkimaana suorastaan velvollisuus kouluttaa osaajia tähän!”, sanoo yliopettaja Minna-Maari Harmaala Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta.

Lue lisää Haaga-Helian sivuilta.

Ammattikorkeakoulujen kanssa toteutettavan kiertotalouskoulutuksen lisäksi Heurekassa toteutetaan laaja kiertotalouskokonaisuus. Siihen kuuluvat 2019 avattava näyttely, työpajoja, oppisisältöjä ja tapahtumapäiviä. Heurekan kiertotalouskokonaisuuden tukijoina ovat Sitra, Neste Oyj, HSY sekä Metsäteollisuus ry. 

Heurekan syyslomaleirit alakouluikäisille


Heurekassa järjestetään jälleen suosittuja kahden päivän mittaisia syyslomatiedeleirejä alakouluikäisille 15.–16.10. ja 18.–19.10. Ohjelmassa on sekä kesän 2018 tiedeleirien parhaita että täysin uusia ohjelmia. Monitieteellisissä ja toiminnallisissa ohjelmissa työskennellään laboratorioissa ja Heurekan työpajatiloissa. Leirit ovat päiväleirejä ja niillä on ohjelmaa klo 10–15 välisenä aikana. Tämän jälkeen osallistujilla on mahdollisuus halutessaan jäädä Heurekan näyttelyihin aukioloaikojen puitteissa.

Lue lisää täältä.

Oletko jo liittynyt Heurekan opettajien omaan Facebook-ryhmään?

 
Oletko kiinnostunut Heurekan tarjonnasta kouluille? Tule mukaan opettajien omaan Facebook-ryhmään Heureka opettajille! Ryhmässä jaetaan tietoja Heurekan uusimmista kouluille ja opettajille suunnatuista palveluista ja tapahtumista. 

Liity mukaan tästä.
Heureka, suomalainen tiedekeskus | PL 166, 01301 Vantaa | info@heureka.fi
Etkö halua enää saada Heurekan uutiskirjettä? Poistu postituslistalta tästä.
Heurekan tietosuojaseloste