Copy

JOULUTERVEISET

Sytkyn väki toivottaa iloista joulun odotusta ja innostavaa Uutta Vuotta 2018! 

Mukana tukemassa Moottoripyörämuseon toimintaa

Tänä vuonna joulukorttien lähettämisen sijaan Sytky päätti olla mukana tukemassa Moottoripyörämuseon toimintaa. Moottoripyörämuseo laajenee joukkorahoituskampanjan avulla. Lue lisää ja tutustu hankkeeseen täältä.

Nähdään 14.12. Tampereen Kasvustartti-päivässä!

Kirsi kutsuttiin mukaan kertomaan, miten saada kasvusta kiinnostuneita yrittäjiä tarttumaan rohkeasti mahdollisuuksiin ja käyttämään myös ulkopuolista apua tavoitteiden luomiseksi.

Luvassa on inspiroiva iltapäivä, jossa kuulet yritysten kasvutarinoita, osallistut keskusteluun sekä löydät kumppaneita ja tukea kasvuun.

Hyppää mukaan ja ilmoittaudu.

 

Kauppakamari goes Slush - Sytky mukana

Sytky oli mukana Kauppakamarin, PwC:n ja Nordean järjestämässä tilaisuudessa, jossa kerrottiin mm. talouden näkymistä ja ennusteista sekä tutustuttiin Slushiin, Euroopan merkittävimpään kasvuyrittäjille ja riskisijoittajille suunnattuun teknologiatapahtumaan. 
 


Tutustu Atomicon ja teknologiatapahtuma Slushin järjestäjien tuottamaan The State of European Tech-raporttiin, joka esittää eurooppalaisen teknologian kasvavan vaikutuksen ja menestyksen taustalla olevat trendit.  Raportti on lukemisen arvoinen paketti.
 

 Uusi vuosi - uudet kujeet

Sytky muuttaa yhdessä KontaktiVerkon kanssa uusiin tiloihin Lahden keskustaan 1.1.2018 alkaen.

Jatkossa meidät löytää osoitteesta Rautatienkatu 20, 15110 Lahti, DooRoomin tiloista. 

 

Copyright © 2017 Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, All rights reserved.


Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list.

Email Marketing Powered by Mailchimp