Copy
View this email in your browser
Facebook
Twitter
Instagram
LinkedIn
Verkkosivut

Suomen asevienneistä kantelu oikeuskanslerille


Kaksi vuotta sitten vaadimme Sadankomitean kanssa valtioneuvostoa perumaan Patrialle myöntämänsä asevientiluvat Arabiemiraatteihin. Panssariajoneuvojen vientilupaa ei peruttu. Nyt julkisuuteen tulleen videomateriaalin perusteella ajoneuvoja käytetään Jemenin sodassa.

Sota on aiheuttanut Jemenissä yhden maailman vakavimmista humanitaarisista kriiseistä. On täysin kestämätöntä, että ja sitä ylläpidetään myös suomalaisilla aseilla ja Suomen hallituksen myöntämillä vientiluvilla. Siksi teimme Sadankomitean kanssa kantelun valtioneuvoston oikeuskanslerille. Pyysimme selvittämään, ovatko päätökset vientiluvista lainmukaisia.

Kampanjoimme asekaupan tiukemman säätelyn puolesta pitkin vuotta. Viestintäämme seuraamalla pysyt kärryillä!

5 teesiä Euroopan puolustusrahastosta


Tiedätkö, mikä on Euroopan puolustusrahasto? Julkaisimme juuri uuden verkkomateriaalin ja tiivistimme monta olennaista kysymystä 5 teesiin: 
  1. EU:n puolustuspolitiikan suunnasta tarvitaan avointa ja demokraattista keskustelua
  2. Aseteollisuudella on liikaa vaikutusvaltaa. Päätöksenteon avoimuutta on lisättävä.
  3. EU:lla on edelleen tilausta rauhanrakentajana. Sitä ei pidä vesittää militarisoimalla.
  4. Aseteollisuutta tukemalla ei rakenneta rauhaa vaan kiihdytetään maailman konflikteja.
  5. Jääkö Suomi jalkoihin, kun isot asetuottajat jakavat tuottoja?
Voit lukea koko tekstin nettisivuiltamme. Lisää tietoa tulossa pian!
Tue työtä rauhan ja aseistariisunnan puolesta – liity tukijäseneksi!
Rauhanliitto - Fredsförbundet 2018


Haluatko peruuttaa uutiskirjetilauksesi tai muuttaa tietojasi?
Tästä klikkaamalla voit päivittää tietosi tai perua tilauksen.

Rauhanliitto on rauhan ja aseistariisunnan puolesta työskentelevä kattojärjestö. Sen jäseninä on 14 suomalaista rauhanjärjestöä.

Email Marketing Powered by Mailchimp