Copy
Tämä on ILOSANOMA - viikkokirje nro 25 Turun Evankeliumintalolta. Ole Hyvä.

Shalom!

Olemme nöyrän kiitollisia Jumalalle Evankeliumintalosta ja jokaisesta, jonka Hän on sinne johdattanut. Olemme iloisia niistä tuhansista, jotka seuraavat tilaisuuksia netistä kotisivumme You Tube-kanavan tai TV7 Plussan kautta.  Iloitsemme puhujista, laulajista, pienpiirien vetäjistä ja kaikista vapaaehtoisista. Ja tietysti sinusta, Ilosanoma-kuukausikirjeen lukija!

Olemme viimeviikkoina tunteneet olevamme todella väsyneitä. (Erityisen väsynyt on ollut Heikki, joka muutenkin kärsii uniapnean seuraamuksista.) Ehkä sinun tuntemuksesi on sama pitkän ja pimeän talven jälkeen. Fyysiseen väsymykseen auttaa tietenkin lepo ja nukkuminen, mutta mitä sitten, jos sielu on väsynyt. Jumalalla on siihenkin vastalääke; Kristuksessa pysyminen. "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei itsestään voi kantaa hedelmää, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa." Lue Joh.15:1-17.

Jatkuva unen puute ja väsymys vaikuttavat ajan myötä myös mielialaan. Masentaa ja ilon häiväkin tuntuu kadonneen. Mistä sen voisi jälleen löytää? Sen voi löytää vain yhdestä paikasta...Evankeliumintaloltako? Martin kirkon tiistai-illoista? Luostarinkadulta? Toivon seurakunnasta, Mikaelista, Vapikselta, Uusipesulasta, kotikirkosta, tunturikappelista....Ei suinkaan. Ilon voi löytää vain ja ainoastaan Hänen läsnäolossaan. Daavid sen tiesi. Sen hän kertoo Psalmissa 16: 8-11. "Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti."

Saamme paljon yhteydenottoja kanssamatkaajilta, jotka ovat ahdistuneita. Koskapa arjen huolet eivät anna hetken rauhaa, tulee murehtimisesta 'jokapäiväistä leipää'. Pelko kasvaa, kunnes se on kuin ylipääsemätön vuori. Vaikka tietääkin Jumalan sanovan Raamatussa 365 kertaa "Älä pelkää",  ei se tunnu auttavan. Vaikka muistuttaisi itseään joka ikinen päivä Hänen neuvostaan, niin pelko vain on ja pysyy. 

Kreikan kielen sana PELKO tarkoittaa pakenemista. Eli Raamatun neuvo "Älä pelkää" on ydinsanomaltaan "Älä pakene".  Älä pakene pois Jeesuksen luota mistään hinnasta, äläkä missään tilanteessa, sillä Hän, Uskollinen, on luvannut olla sinun kanssasi joka päivä maailmanajan loppuun saakka. Matkaevääksi Hän antaa sinulle "voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen." 

Sinulle, joka kamppailet väsymyksen, huolien, pelkojen, yksinäisyyden...tai minkä muun 'vuoren' kanssa tahansa, esitämme vielä yksinkertaisen kysymyksen. Mikä on vastakohta pois menemiselle tai pakenemiselle? ....... Aamen! 

"Vain yksin Jeesus, Hän mulle riittävi, vain Hänen luonaan tyyntyy syömmeni..."

 

Kuuntele Siion

Tämä Hilja Aaltosen sanoittama herkkä hengellinen laulu on soinut mielessäni jälleen ja huomaan tuon tuostakin hyräileväni sitä. Olkoon se hoitamassa ja vahvistamassa myös sinua näin kevään kynnyksellä. Tänäänkin Jumala luo uutta! 

"Kuuntele Siion, kevättä tuulet jo soittaa vuorilla aamunkoi hiljaa säteitä luo. Morsiuskansa, sinun juhlasi koittaa, sydämen kaipuu Hengen pilviä tuo. Rakkauden kaste kuin Hermonin huippujen lumi, loistetta hohtaa Jumalan kirkkauden. Syttyös Henki, väistyköön epäilyn uni, pilvet kertoo sateesta lupausten.

Hiljenny Siion, kuuntele airueet soittaa. Kohta jo päättyvi öinen itkujen tie. Jumalan kansa veren voimassa voittaa, helkähdä harppu, Jeesus perille vie. Vaikkapa tänään on murhetta murheitten mailla, kirkkaaks se muuttuu tuhkaksi hiiltyessään. Aamulla kerran, kilvoitus valjaita vailla, saavut juhlaan Jumalaa ylistämään!"

Aurinkoa odotellen, kiitollisina ja teitä siunaten - Heikki ja Riitta


Tapahtuu E-talolla

Keskiviikkona 11/4 klo 18 Raamattukurssilla opettaa rovasti Oiva Salli (ei kuvata)

Torstaina 12/4 klo 19 Ajankohtaista Lähi-idästä, Pekka Sartola (ei kuvata)

Lauantaina 14/4 klo 15 "Evankelistan eväät", jossa vierailevana evankelistana Joona Isokorpi Porista ja laulaja Leukku Stenroos. 

Perjantaina 20/4 klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Henotês-srk (ei kuvata)

Evankeliumintalon bussi lähtee Turusta 19/5 ja kiertää viikon verran Länsi-Suomea pysähtyen eri paikkakunnilla. Evankeliumia ja muurinpohjalettuja ovat tarjoilemassa mm. Leukku, Heikki, Matti, Timo ja Raino. Kyseisenä aikana voit seurata kulkureittiä ja päivityksiä Turun Evankeliumintalon facebook-sivulta.

Sunnuntaina 22/4 klo 19 Sanan ja ylistyksen ilta, Eivor Beckmann ja Verkkoperät (huom! muuttunut kelloaika)

Lauantaina 28/4 klo 18 Uskon ja voimallisten tekojen ilta, Ester Heinonen ja Hannu Virta

Sunnuntaina 29/4 klo 18  Esa Heiska

Lauantaina 5/5 klo 15 Raamattutunnit ja klo 18 Herätyskokous, Kari Salo

Sunnuntaina 6/5 alkaen klo 16 Patmos Lähetyssäätiö (ei kuvata)

Perjantaina 11/5 klo 18 Aulikki Hartikainen-Piipponen ja Veijo Piipponen

Lauantai 12/5 klo 16 ja sunnuntai 13/5 klo 14 'Lopunajat'-seminaari, rovasti Juhani Peltonen

 

Säännölliset ja muut tapahtumat voit katsoa osoitteesta www.evankeliumintalo.fi Esim. terapeutti Seppo Jokisen vetämät Sielunhoito-ilta ja Sielunhoito-kahvila kokoontuvat säännöllisesti maanantaisin.

Samasta osoitteesta pääset myös 'kauppaan', jonka valikoimasta voit tilata kirjoja ja puhetaltiointeja.

Share
Tweet
Forward
Tutustu kaikkii tuleviin tilaisuuksiin tästä!

Olemme hankkineet elokuvaesityksiin lisenssin ja esitämme puhuttelevia elokuvia.

 

Tulevia elokuvaesityksiä E-talolla:

 

PE 13.4.2018 WAR ROOM KLO 18:00 K-7

 

LA 21.4.2018 KLO 16:00 JEESUS-elokuva

HUOM! Puhuttu arabiaksi. Ei tekstitystä!

 

LA 21.4.2018 KLO 18:30 JEESUS-elokuva

Englanninkielinen versio - suomenkielinen tekstitys

 

PE 27.4.2018 KLO 18:00 HEAVEN IS FOR REAL
TAIVAS ON TOTTA  K-7

 

PE 4.5.2018 KLO 18:00 COURAGEOUS - ROHKEA K-12

 

Esitämme elokuva myös ainakin kesäkuussa.
Alustavien tietojen mukaan 8.6. ja 15.6.

Muutokset mahdollisia.

Muista tykätä facebookissa ja youtubessa

Seuraa facebookia ja youtubea...niissä tapahtuu..

Turun Evankeliumintalon verkkokauppa
KÄY KATSOMASSA UUTTA VERKKOKAUPPAAMME SIVUSTOLLA
Siellä on myytävänä taltiointeja Seppo Jokisen, Esa Heiskan ja Pekka Sartolan tilaisuuksista. 
 
YOUTUBESSA tilaajia jo lähes 300. 

KIITOKSET KAIKILLE YOUTUBE-KANAVAN TILANNEILLE. TEEMME SITÄ TEILLE JA NIILLE JOTKA EIVÄT OLE VIELÄ KUULLEET JEESUKSESTA.

Ohjeet kanavan tilaamiseen: 

Jos tykkäät katsella YOUTUBE-videoitamme, niin ryhdy youtube-kanavan tilaajaksi. Tilaus onnistuu YOUTUBESSA painamalla TILAA KANAVA. Samalla kun katsot tapahtuman taltiointia, niin voit painaa siitä tykkää-nappulasta (peukku ylöspäin, joka on videon oikeassa alareunassa), niin silloin videot saavat paremman näkyvyyden Googlen hakutuloksissa. Kiitos tästäkin!
Evankeliumitalon YOUTUBE-kanava
Turun Evankeliumintalon lähetyksiä näkyy myös TV7:ssa. Seuraa ilmoittelua.

Meille voit lähettää sähköpostia osoitteeseen: heikki@evankeliumintalo.fi


Haluatko muuttaa tapaasi vastaanottaa viikkokirjettä
Voit muuttaa asetuksiasi tai tai poistua listalta
Email Marketing Powered by Mailchimp