Copy

JOULUKUUN UUTISKIRJE
 
ULKOMINISTERIÖLTÄ EI RAHOITUSTA FINNWIDIN KEHITYSYHTEISTYÖHANKKEELLE * AINEETTOMALLA JOULULAHJALLA TUKEA BENIN CITYN NUORILLE NAISILLE 
Kuvassa ENCATIP-järjestökoalitioon kuuluvan International Reproductive Rights Research Action Groupin (IRRRAG) työntekijät ja vapaaehtoiset Patience Ekpere, Victor Oghide, Theodora Eghomwan ja Agnes Gpale. FinnWID tapasi IRRRAG:n Benin Cityssä marraskuussa.

ULKOMINISTERIÖLTÄ EI RAHOITUSTA FINNWIDIN KEHITYSYHTEISTYÖHANKKEELLE

Joulunalusviikolla FinnWID sai ikäviä uutisia, sillä ulkoministeriö tiedotti avustuspäätöksistään eikä järjestön ihmiskauppaa Nigerian Benin Cityssä ehkäisevä hanke ollut tuensaajien joukossa. Toukokuussa päättyneessä rahoitushaussa ministeriöltä haettiin avustusta yhteensä 129 hankkeelle, joista 50 sai rahoituksen. Tukea myönnettiin 36 järjestölle.

Ulkoministeriöltä saatu päätös oli pettymys, mutta hallituslaiset ja hankekoordinaattori suhtautuvat tulevaan kuitenkin toiveikkaasti: rahoitushakuja järjestetään myös myöhemmin ja nyt on hyvä mahdollisuus tutustua kumppaniin entistä paremmin ja suunnitella yhteistä toimintaa syvällisemmin. Kaikki FinnWIDin kehitysyhteistyöhanketta varten kerätyt varat tullaan joka tapauksessa käyttämään ENCATIPin naisille suunnatun koulutustoiminnan tukemiseen. Tammikuussa FinnWIDin vapaaehtoiset kokoontuvat pohtimaan kehitysyhteistyön jatkoa. Myös ENCATIPin kanssa aloitetaan neuvottelu seuraavista askelista ja siitä, mihin kerätyt varat olisi hyödyllisintä kohdentaa. Yhteistyö tulee ENCATIPin kanssa jatkumaan myös Toisenlaisia tarinoita -kehitysviestintähankkeen myötä ja keväällä ENCATIPin asiantuntija on saapumassa vierailulle Suomeen.

  

Ilahduta läheistäsi ja tue FinnWIDin työtä ihmiskauppaa ehkäisevällä aineettomalla joululahjalla! 

 AINEETTOMALLA JOULULAHJALLA TUKEA BENIN CITYN NUORILLE NAISILLE


Tuki Benin Cityn naisten koulutukseen ja toimeentuloon on aikaisempaakin tärkeämpää nyt, kun paikan päällä ei päästä aloittamaan laajempaa hanketta ulkoministeriön rahoittamana. Vuosittain tuhannet nuoret naiset lähtevät Benin Citystä köyhyyden vuoksi ihmiskauppiaiden mukana Eurooppaan. Lähtötarjouksiin on houkuttelevaa tarttua, koska kotona tulevaisuus ei ole häävi. Europpaan lähdetään usein myös siksi, että se nähdään keinona auttaa kotiin jäävää perhettä.  

ENCATIPin järjestöjen ammatillisella koulutuksella on merkittäviä vaikutuksia. Koulutuksen mahdollistamat kestävät elinkeinot auttavat nuoria naisia turvaamaan toimeentulonsa ja kieltäytymään ihmiskauppiaiden tarjouksista. Benin Cityssä järjestöjen resurssit toimia ovat pienet ja vain murto-osalle osalle naisista voidaan tarjota koulutusta. Tukemme täältä on tärkeä, jotta koulutusta voidaan tarjota useammalle!  

Toimi näin, kun haluat antaa läheisellesi FinnWIDin aineettoman lahjan, jolla tuetaan Benin Cityn nuorten naisten ammatillista koulutusta: tee tilisiirto (20 euroa) tilille FI74 5780 0720 4858 90 (FinnWID – Naiset kehitystyössä ry). Kirjoita maksun viestiin ”Toisenlaisia tarinoita”. Tulosta yllä oleva kuva kortiksi tai lisää sähköpostin liitteeksi. 

FINNWID TOIVOTTAA RAUHALLISTA JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2019!
Maksathan jäsenmaksusi vuodelle 2018!

Jäsenmaksu on tärkeä työllemme tasa-arvon edistämiseksi.




Voit suorittaa jäsenmaksun Osuuspankin tilillemme: FI15 5780 0720 4547 48 (Finnwid-Naiset kehitystyössä ry).

Vuoden 2018 jäsenmaksut ovat seuraavat:
25 € työssäkäyvät
12 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja hoitovapaalla olevat

Ota yhteyttä:
info@finnwid.fi
FinnWID - Naiset kehitystyössä ry


Peru jäsenkirjeen tilaus

Copyright © 2018 FinnWID ry. Kaikki oikeudet pidätetään.






This email was sent to <<Email Address>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
FinnWID - Naiset kehitystyössä ry · Kylätie · Helsinki 00101 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp