Copy
Seksimusikaali saa ensi-iltansa 21.2.2019
View this email in your browser
Jukon kantaesitys Seksimusikaali etsii onnellisuutta

Teatteri Vanhan Jukon kevätkauden ensi-ilta on Aino Pennasen kirjoittama kantaesitys Seksimusikaali. Se on esitys seksistä, rakkaudesta ja onnellisuuden tavoittelusta. Seksimusikaalin ohjaa Riikka Oksanen. Sävellyksestä vastaavat Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen. Näyttämöllä nähdään Minja Koski ja Miiko Toiviainen.

Koski tunnetaan teatterin lisäksi myös kriitikoiden ylistämän M-yhtyeen keulakuvana. Lahden AMK:n musiikkiteatterilinjalta ponnistanut Toiviainen on esiintynyt viime vuosina niin Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä kuin Lontoossa ja New Yorkissakin NAMT-musikaalifestivaalilla. Oksanen on ohjannut teatteriesitysten lisäksi myös kuunnelmia ja oopperan. Hänen Suomen Kansallisoopperalle ohjaamansa ooppera Ihmepoika A valittiin kansainvälisessä YAMawardsissa parhaaksi nuorten oopperaksi vuonna 2017.  

Pennanen ja Oksanen ovat tehneet yhdessä useita esityksiä seitsemän viime vuoden aikana. Seksimusikaalia edeltävä esitys Vuoden perhe nähtiin Teatteri Takomolla keväällä 2018. Teos oli sekä yleisö- että kriitikkomenestys.

Nainen ja Mies ovat muodostaneet onnistuneesti parisuhteen. Tai niin he kuvittelevat, kunnes havahtuvat kammottavaan tosiasiaan: suhteessa ei ole seksiä. Seksitön parisuhde ei ole parisuhde, vaan ystävyyssuhde, koska seksi on parisuhteen liima. Naisen ja Miehen on varattava kalenterista aikaa petipuuhille. Saavatko he väljähtäneen suhteensa pelastettua?

Seksimusikaali nostaa esiin kysymyksiä parisuhteen normeista ja kulttuuristen tarinoiden vaikutuksesta ihmisen elämään.

Teksti: Aino Pennanen
Ohjaus: Riikka Oksanen
Rooleissa: Minja Koski ja Miiko Toiviainen
Sävellykset: Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen
Valosuunnittelu: Simo Saukkola
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Pukusuunnittelu: Työryhmä
Lavastuksen suunnittelu: Riikka Oksanen
Lavastuksen toteutus: Työryhmä
 
Ensi-ilta Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa 21.2.2019
 
Muut esitykset:
to 28.2. klo 19
ke 6.3. klo 19
to 14.3. klo 19
to 21.3. klo 19
su 24.3. klo 17
to 4.4. klo 19
ke 17.4. klo 19
ke 24.4. klo 19
pe 26.4. klo 19

Esityksen kesto noin 1 h 30 min.

**
Lisätiedot:
- Riikka Oksanen p. 050 595 6511
- Aino Pennanen p. 050 369 8724
Kuvat: Vanhan Jukon kuvapankki Flickr.com
Teatteri Vanha Juko 
Rautatienkatu 13 
15110 Lahti 

p. 03 7520 585 / 044 339 4143
toimisto@teatterivanhajuko.fi 

www.teatterivanhajuko.fi 
www.facebook.com/teatterivanhajuko
www.flickr.com/teatterivanhajuko

Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list

Email Marketing Powered by Mailchimp