Copy
Ehdota Vuoden Teatteria 
Föreslå Årets Teater 2023 

Suomen Teatterit ry palkitsee Vuoden Teatteri -palkinnolla suomalaisen esittävän taiteen organisaation, jonka toiminta on vakiintunutta ja ympärivuotista ja joka on erityisen ansioitunut esimerkiksi toimimalla vastuullisena työyhteisönä, kehittämällä aktiivisesti yleisösuhdettaan, olemalla merkittävä tekijä omassa toimintaympäristössään tai tekemällä muun merkittävän kehittämisteon.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset esittävän taiteen ammattiorganisaatiot. Ehdotukset palkinnon saajiksi tehdään sähköisen lomakkeen kautta ja ehdokkaita voi ilmoittaa kilpailuun 16.10.2022 saakka. 

Palkintoraatiin kuuluvat STEFI:n hallituksen jäsenet, Tampereen Teatterin hallituksen puheenjohtaja Päivi Myllykangas ja Tanssiteatteri MD:n toiminnanjohtaja Anniina Kumpuniemi sekä Suomen Teatterinjohtajaliiton hallituksen jäsen, Lahden kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen. Raati valitsee ehdokkaista finalistit, joista kirjailija, Taideneuvoston puheenjohtaja Juha Itkonen valitsee Vuoden Teatterin 2023. Palkinto jaetaan Thalia-juhlassa maaliskuussa.

LUE LISÄÄ

STEFIN UUTISIA

STEFIn strategia 2023–2024 on julkaistu!


Suomen Teatterit ry:n strategia vuosille 2023–2024 on julkaistu. Strategiassa on määritelty STEFIn missio, visio ja arvot sekä strategiset tavoitteet tuleville vuosille.

”Strategisissa tavoitteissa keskitytään oikeastaan STEFIn ydintoimintoihin ja niiden vahvistamiseen. Prosessin aikana oli hienoa huomata että sekä jäsenistössä että hallituksessa oli yhteinen näkemys siitä, mikä järjestön toiminnassa on erityisen tärkeää ja mitä halutaan lähivuosina kehittää. Nyt keskitymme hoitamaan nämä tärkeimmät asiat mahdollisimman hyvin”, STEFIn toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen toteaa.

LUE LISÄÄ

TEATTERIALAN UUTISIA

Kansallisteatterin ja Red Nose Companyn Aleksis Kivi -näyttämöteokselle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon Kansallisteatterin ja Red Nose Companyn Aleksis Kivi -teatteriesityksen tekijöille. Palkinnon saavat Red Nose Companyn näyttelijä-ohjaajat Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama, Kansallisteatterin dramaturgi Eva Buchwald sekä ohjaaja Linda Wallgren.

Teos juhlistaa kansalliskirjailija Aleksis Kiven merkkivuosia ja valottaa suomalaisen teatterin historiaa tuomalla näyttämölle yhdessä paketissa kirjailijan koko elämän ja kaikki teokset.

LUE LISÄÄ

Tilastot ovat alan tekijöiden etu

Esittävän taiteen ala on siitä hyvässä asemassa, että kentällä tehtyä työtä, esityksiä, katsojamääriä, rahoitusta ja henkilöstöä tilastoidaan kattavasti ja säännöllisesti. TINFO läpivalaisee nyt tilastoja niiden datan alkutuottajien, koostajan ja käyttäjien näkökulmasta. Tilastoissa on suuri työ, mutta toiminnan luvuista hyötyy moni.

LUE LISÄÄ

Minnefest för Ralf Långbacka (1932–2022)
 

Söndagen den 25.9 kl. 13 ordnas en minnesfest för Ralf på Helsingfors stadsteater.
Vänligen anmäl dej eller din organisation per mejl marika@langfilm.fi
Deltagarna får gärna dela med sig av minnen eller bidra med andra uppträdanden. Varmt välkommen!
 
Ralf Långbackan muistojuhla
Sunnuntaina 25.9. klo 13 järjestetään Ralfin muistojuhla Helsingin kaupunginteatterilla. 
Ilmoittautumiset ystävällisesti s-postilla marika@langfilm.fi
Muistojen jakaminen ja pienet esitykset ovat tervetulleita. Sydämellisesti tervetuloa!
 

TAPAHTUMIA

Kulttuurin aika on nyt – kaikille avoin keskustelutilaisuus kulttuurin merkityksestä ja tulevaisuudesta 


Perjantaina 23.9.2022 klo 18:00 Savonlinnan teatterin pääsalissa järjestetään yleisölle avoin keskustelutilaisuus, jossa käsitellään 
opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksia siitä, miten kulttuurin arvostusta voisi kasvattaa. Miten saadaan kulttuuri kukoistamaan joka puolella maatamme?

Keskustelussa mukana kansanedustaja Hanna Kosonen ja Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen. Keskustelun vetäjänä Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.

KOULUTUKSIA

Juristin jorinat 3.11.

STEFI:n juristi Juha Kairtamo kutsuu ajankohtaisten tes-, laki- ja sopimusaiheiden äärelle!

Juristin jorinat on suunnattu STEFI:n jäsenteattereiden toimisto- ja hallintohenkilökunnalle ja niihin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Keskustelunomainen koulutushetki järjestetään etäyhteydellä.

Seuraavat jorinat järjestetään torstaina 3.11. klo 10–12. Tapaamisen aiheet kootaan lähetetyistä ennakkokysymyksistä sekä muista alan ajankohtaisista asioista.

Tilaisuus tallennetaan niille, jotka eivät pääse paikalle. Voit pyytää tallennetta ilmoittautumislomakkeella.

ILMOITTAUDU MUKAAN

TYÖPAIKKOJA

Mikkelin Teatteri hakee valotekniikan ammattilaista 

Mikkelin Teatteri etsii valotekniikan ammattilaista valaistusmestarin tehtäviin vakinaiseen työsuhteeseen.

Valaistusmestarina olet vastuussa valotekniikan kokonaisuuksista, joita kehität ja toteutat yhdessä muun tekniikan henkilökunnan kanssa. 

Haku päättyy 30.9.2022 klo 16.

LUE LISÄÄ

Mikkelin Teatteri etsii äänitekniikan ammattilaista 

Mikkelin Teatteri etsii äänitekniikan ammattilaista äänimestarin tehtäviin vakinaiseen työsuhteeseen. 

Äänimestarina olet vastuussa äänitekniikan kokonaisuuksista, joita kehität ja toteutat yhdessä muun tekniikan henkilökunnan kanssa. 

Haku päättyy 30.9.2022 klo 16.

LUE LISÄÄ

Kotkan Kaupunginteatteri etsii markkinointipäällikköä

Kotkan Kaupunginteatteri hakee markkinointipäällikköä vakituiseen työsuhteeseen.

Vastaat markkinoinnin ja markkinointimateriaalien suunnittelusta, ulkoisesta viestinnästä sekä lipunmyynnistä. Varmistat, että KKT:n läsnäolo eri viestintävälineissä on huippuluokkaa ja ymmärrät teknologian tuomat mahdollisuudet digitaaliselle markkinoinnille. Olet myyntihenkinen, itsenäinen ja sinulla on paineensietokykyä. Toimit johtoryhmän jäsenenä viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijana, sekä markkinointitiimin esihenkilönä.

Haku päättyy 30.9.2022.

LUE LISÄÄ

 

Oulun Teatteri hakee kampaaja-maskeeraajaa

Oulun Teatteri etsii kampaaja-maskeeraajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. 

Työhösi kuuluu muun muassa kampaaja-maskeeraajan ammattityöt, peruukkien, viiksien ja partojen valmistaminen, irto-osien valmistaminen ja tehostemaskeeraus, hiusten- ja ihonhoidon ohjaus, kampaajan/maskeeraajan tehtävien hoitaminen näytös- ja kuvaustoiminnassa, edustus- ja esittelytehtävät, tuotevaraston hoitaminen ja tilojen sekä välineiden siisteydestä huolehtiminen sekä muut teatterin toimintaan liittyvät tehtävät.

Haku päättyy 10.10.2022.

LUE LISÄÄ

Lappeenrannan Kaupunginteatteri etsii hallinto- ja tuotantopäällikköä

Lappeenrannan Kaupunginteatteri hakee hallinto- ja tuotantopäällikköä vakituiseen työsuhteeseen.

Hallinto- ja tuotantopäällikkö vastaa kaupunginteatterin talous- ja henkilöstöhallinnosta, teatterin hallintoasioiden hoitamisesta, osallistuu tuotantojen valmisteluun sekä toimii hallinto- ja tuotantopäällikön esihenkilönä toimivan teatterinjohtajan sijaisena.

Haku päättyy 12.10.2022 klo 12.

LUE LISÄÄ

 

Helsingin Kaupunginteatteri hakee teknistä suunnittelijaa

Helsingin Kaupunginteatteri etsii teknistä suunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen 1.11. alkaen.

Tekninen suunnittelija toimii teknisenä asiantuntijana, kehittää ja suunnittelee lavasterakenteita ja -ratkaisuja sekä avustaa näyttämötekniikan osastoa lavasteiden pystytyksessä. Tekninen suunnittelija osallistuu 2D- ja 3D- suunnittelun sekä erilaisten koneenomaisten laitteiden kehittämiseen sekä protoamiseen ja työskentelee niin lavastamon pajojen, lavastajien kuin näyttämöidenkin teknisenä apuna ja tukena.

Hakemuksia toivotaan mahdollisimman pian.

LUE LISÄÄ

Savonlinnan Teatteri hakee määräaikaista teatterinjohtajaa

Savonlinnan Teatteri etsii teatterinjohtajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. 

Teatterinjohtajan pääasialliset vastuualueet ovat toiminnan ja talouden johtaminen, ohjelmiston suunnittelu,
taiteellinen työskentely, ohjaustyö, henkilöstöjohtaminen ja yhteiskuntasuhteiden hoitaminen. Teatterinjohtaja valmistelee ja esittelee käsiteltävät asiat hallituksen kokouksiin.

Haku päättyy 15.11.2022.

LUE LISÄÄ

KAIKKI SUOMEN TEATTERIT RY:N UUTISET
Twitter
Facebook
Instagram
Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list