Copy
04/2022

Nuorten teemavuosi on juhlan paikka – toimia tarvitaan nuorten työntekijöiden elämän parantamiseksi

Tänä vuonna Euroopan komissio ja Euroopan parlamentti keskittyvät tuomaan nuorten tarpeet ja äänet esille. Euroopan nuorison teemavuosi on ehdottomasti juhlan paikka, mutta konkreettisia toimia peräänkuulutetaan. 
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC vaatii mm. lainsäädäntömuutoksia nuorten työntekijöiden elämän parantamiseksi EU:n jäsenvaltioissa. 

BLOGIT

Nuorten vuosi 2022 – tilaisuus panostaa nuoriin


"Harjoitteluiden monipuolistaminen ja kansainvälistymisen edistäminen on myös tärkeä kohde panostaa tänä vuonna. Monipuolisempi kokemus harjoitteluista tarjoaa nuorille parempia mahdollisuuksia työskentelyyn sekä kotimaassa että kansainvälisesti", toteaa Markus Wright, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja FinUnionsin blogissa.
 

Alustataloustyölle luotava sääntöjä, jotta kehitys tulevaisuuden työympäristössä voi kunnolla alkaa


FinUnionsin johtaja Susanna Salovaara kirjoittaa blogissaan alustatyöntekijöiden aseman parantamisesta näin:
"Direktiivi alustataloustyöstä on hyvä alku tulevaisuuden työmarkkinoiden oikeudenmukaisempaan kehittymiseen. Yhä useampi työ löytyy verkosta tulevaisuudessa. Tästä syystä on luotava pelisääntöjä ja läpinäkyvyyttä sekä oikeudenmukaisuutta. Myös alustatalouden kautta jaettavan työn on tuotava tekijälleen oikeutetusti taloudellista varmuutta ja turvallisuutta tulevaisuuteen eläkekertymien ja sosiaalimaksujen kautta." 
 
Ranskalainen tuomioistuin määräsi huhtikuussa 375 000 euron sakot ateriakuljetusyritys Deliveroolle, koska se ei palkannut lähettejä työntekijöinä vaan itsenäisinä ammatinharjoittajina.
Tuomioistuin katsoi, että Deliveroo on syyllistynyt "piilotyöhön", josta ei ole tehty ilmoitusta. Kahdessa aiemmissa tuomiossa alustapohjaiset työsuhteet on luokiteltu nimenomaan työsopimuksiksi. Myös kahdelle entiselle toimitusjohtajalle määrättiin 30 000 euron sakko, 12 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus ja viiden vuoden liiketoimintakielto.
Lue lisää Euractiven uutisessa. 

AJANKOHTAISTA

”Ei riittävän hyvä yritysvastuulaki”


Vastuullisuuslaki yritysten saattamiseksi vastuuseen ihmisoikeusloukkauksista ja ympäristörikoksista on välttämätöntä Rana Plazan ja muualla tapahtuneiden väärinkäytösten oikeuden saavuttamiseksi. 
Komission ehdotus ei vastaa Euroopan parlamentin vaatimaa kunnianhimoista yritysvastuulakia. Parlamentissa kuului hyvin kriittisiä ääniä, kun ehdotuksesta yritysvastuudirektiivistä debatoitiin ensimmäistä kertaa.
 

Parlamentilta vihreää valoa palkka-avoimuusdirektiiville


Euroopan parlamentti hyväksyi huhtikuun alussa neuvottelujen aloittamisen palkka-avoimuusdirektiivistä EU-jäsenmaita edustavan neuvoston kanssa. 
Yhteisesittelijät Samira Rafaela (Renew Europe, Hollanti) ja Kira Marie Peter-Hansen (Vihreät/EFA, Tanska) totesivat, että Euroopan parlamentti on nyt tasoittamassa tietä toimille, joita tarvitaan Euroopan 13 prosentin sukupuolten palkkaeron poistamiseksi. 
Kolmikantaneuvottelut ovat alkamassa toukokuussa.
 

Sanonta ”Yksin pääset nopeasti, yhdessä pidemmälle” pätee Geneve-koulussa


Geneve-koulu käynnistyi Brysselissä tällä viikolla. Pohjoismaalaiset ay-aktiivit kokoontuivat Euroopan sydämeen tutustumaan lähemmin työelämän kansainvälistymiseen ja EU:hun.
Geneve-koulussa oli tänä vuonna viisi suomalaista osallistujaa. Vasemmalta oikealle: Marjut Pihonen, Vesa Autio, Anu Kähkönen, Sanna Cortes ja Hanna-Kaisa Siimes.

EUROOPAN PARLAMENTISSA TAPAHTUU

Digipalvelusäädös (DSA)

Parlamentti ja EU:n neuvosto ovat päässeet alustavaan sopuun digipalvelusäädöksestä (Digital Services Act, DSA). 
Säädöksellä pyritään luomaan käyttäjille turvallinen ja avoin digitaalinen ympäristö. Uusien sääntöjen mukaan välittäjäpalvelujen, esimerkiksi some-palvelujen ja markkinapaikkojen, on suojeltava käyttäjiään laittomilta sisällöiltä, tavaroilta ja palveluilta. 
Seuraavaksi teksti tarkistetaan ja viimeistellään. Sekä parlamentin että neuvoston on hyväksyttävät se virallisesti, minkä jälkeen se voidaan julkaista EU:n virallisessa lehdessä. 

Sota Ukrainassa

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan (FEMM) huhtikuussa hyväksymässä päätöslauselmassa parlamentin jäsenet tuomitsivat jyrkästi seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan käytön sodan aseena. 
Lauselmassa he ilmaisevat syvän huolensa Ukrainasta pakenevien naisten ja lasten kohtaamien ihmiskaupasta, seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä koskevien ilmoitusten lisääntymisestä.
Valiokunta kehottaa myös EU-maita tarjoamaan turvalliset ja koordinoidut kuljetukset jäsenvaltioiden välillä.

TYÖMAHDOLLISUUDET

Project Coordinator

UNI Europa is looking for a Project Coordinator for the Commerce sector. The candidate will be based in Brussels on a contract of 24 months.
As the Project Coordinator, you will have a key role in assisting
with the implementation of the project on how to enhance the social dialogue on the green and digital transition.
Send your application with relevant work certificates and diplomas no later than 13 May 2022.

Director to Washington D.C.

The International Trade Union Confederation ITUC is seeking to fill the position of Director of the Washington D.C office to represent the ITUC and global union partners in relations and policy making with the international financial institutions (IFIs). This position requires strong representational skills, demonstrated advocacy capacity, as well as analytical and management skills. 
Send your application together with a CV latest by 9 May 2022 (10 am CET).

TAPAHTUMAT & VINKIT

Eurooppa-päivä 9.5.

Eurooppa-päivää vietetään Suomessa ja ympäri Eurooppaa juhlavissa merkeissä 9. toukokuuta. Lisätietoa Eurooppa-päivän ohjelmasta Suomessa saat verkossa. 
Käy myös katsomassa, mitä kaikkea on tarjolla verkossa ja paikan päällä ympäri Eurooppaa, esimerkiksi EU:n eri toimielimissä, on tarjolla!

Kuuntele Ääniä työelämästä -podcastia!

ETUIn podcastissa kuulet uusista tutkimus- ja koulutusprojektista, tutustut sosiaaliseen Eurooppaan ja perehdyt työntekijöiden osallistumiseen, työpaikan terveys- ja turvallisuuskysymyksiin sekä työelämän ajankohtaisiin ilmiöihin kuten alustatyöhön tai ilmastonmuutokseen. 

VETOOMUS

KGB Valko-Venäjällä on pidättänyt useita ay-johtajia


Valko-Venäjän salainen turvallisuuspoliisi KGB pidätti 20.4.2022 joukko Valko-Venäjän itsenäisen ammattiyhdistysliikkeen ay-edustajaa. Eurooppalainen ay-liike tuomitsee jyrkästi pidätykset Valko-Venäjällä. ETUC on vaatinut pidätettyjen välitöntä vapauttamista ja kehottaa Euroopan unionia ja ILO:a puuttumaan asiaan heidän turvallisuutensa ja vapauttamisensa varmistamiseksi. 

Allekirjoita vetoomus, jossa vaaditaan ay-aktivistien välitöntä vapauttamista Valko-Venäjällä!

FinUnions
Boulevard du Roi Albert II 5
1210 Brussels
Lähetä sähköpostia
     
Twitter
Facebook
YouTube
Instagram
Etkö halua enää uutiskirjettä? Lopeta tilaus.
 






This email was sent to <<Email Address>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Finunions · Avenue du Boulevard 21, 4th floor · Brussels 1210 · Belgium

Email Marketing Powered by Mailchimp