Copy

UUTISKIRJE kesäkuu 2021
 

Kohti entistäkin vahvempaa yhteistyötä

Puheenjohtaja
Joakim Strandin tervehdys

Hankala vuosi 2020 on ohi. Lomautukset, tyhjät tilauskirjat, yksinäisyys, sosiaalisten suhteiden puute sekä etätyön ja etäopetuksen palapeli ovat tulleet tutuiksi monille. Mutta myönteisiäkin asioita on tapahtunut. Meillä on Merenkurkun alueella meneillään ennätysmäärä investointeja – ja vielä enemmän on tulossa.

 

Pohjoismainen yhteistyö – mitä nyt tapahtuu?

Rajojen sulkeminen on osoittanut pohjoismaisen yhteistyön ja rajaseutujen haurauden. Rajojen rooli, Pohjoismaiden keskinäisen koordinaation puuttuminen ja nykyisen yhteistyön syvyys kävivät rajayhteisöissä erittäin selvästi esiin pandemian aikana; työntekijät, perheet, ystävät ja yritykset ovat nähneet, mitä avoimien rajojen äkillinen sulkeminen vaikuttaa. Tämä on haastanut nykyisen yhteistyön vahvuutta myös Merenkurkun alueella, vaikka yhteistyötä onkin voitu pitää osin yllä digitaalisten työkalujen avulla. Etenkin uuden yhteistyökuvioiden käynnistäminen on ollut hankalaa.

Onneksi jo nyt voidaan silti nähdä, että vuosi 2020 kokosi yhteen monta onnistunutta yhteistyöhanketta; alueelle muodostuu pohjoismainen akkuvyöhyke, jossa koko Merenkurkun alue kytkeytyy yhteen Norjan Nordlandin kanssa. Merenkurkun ylittävä kiinteä liikenneyhteys on noussut jälleen tapetille uuden rakennustekniikan, uusien laskelmien, sijoittajien yhteydenottojen ja etenkin Merenkurkun alueen uusien suurinvestointien ja etabloitumisten ansiosta. Tässä kokonaisuudessa on aiemmalla tiiviillä työllä ja Merenkurkun ylittävän yhteyden turvaamiseksi saavutetulla työvoitolla suuri ja merkittävä rooli. Elinkeinoelämä uskoo alueeseen, näkee kasvumahdollisuudet ja ennen kaikkea Merenkurkun yhteyden hyödyn ja vahvan yhteistyöhalun. Tämä on käynyt ilmi useita kertoja; kun Wärtsilä vuonna 2018 kertoi silloisen toimitusjohtajansa Jaakko Eskolan suulla, mikä ratkaisi Smart Technology Hubin sijoittumisen Vaasan eduksi, kun Freyr Batteryn toimitusjohtaja Tom Jensen ilmoitti hiljattain, että alueemme valtionrajat ylittävä yhteistyö on tärkeää heidän sijoittaessaan akkutehtaansa Norjan Mo i Ranaan ja kun Ruotsin MM-rallien (Rally Sweden) toimitusjohtaja Glenn Olsson selittää, miksi Uumajasta tulee Ruotsin MM-rallien uusi keskuspaikka vuodesta 2022 alkaen. Uumajan vahva konsepti sai lisävoimaa oman vahvan alueen lisäksi mm. Suomen läheisyyden ja Vaasan laivareitin, ansiosta.

Meillä on Merenkurkun alueella monta miellyttävää asiaa edessämme mutta myös syytä tarkastella lähemmin Nordregion hiljattain esittelemää toimintatapaa, miten asukkaiden keskuudessa saadaan rakennettua luottamusta valtionrajat ylittävää yhteistyötä kohtaan koettujen selkeiden esteiden ja rajojen jälkeen (http://pub.nordregio.org/pb-2021-3-covid-crossborder/#). Nordregion luettelon ensimmäisenä kohtana on ihmisten yhdistäminen ja luottamuksen palauttaminen. Katson, että me saamme uuden laivan myötä valtavat mahdollisuudet ruohonjuuritason yhteistyöhön ja että Merenkurkun neuvoston ja sen yhteistyöverkostojen tulee panostaa ja toimia aiemman hyvän palauttamiseksi ja kehittämiseksi. Asukkaiden, yhdistysten ja muiden ryhmien aloitteet ovat tässä myös erittäin tervetulleita.

Onneksi meillä kaikilla Merenkurkun alueen asukkailla on mukavia asioita edessämme; Merenkurkun yhteyttä, uutta laivaa, yhteistyötä, tulevaisuuden visioita, kulttuuria, elinkeinoelämää ja ruohonjuuritason yhteistyötä ylistävän juhlavuoden suunnittelu etenee täyttä vauhtia. Juhlinta huipentuu kaikille tarkoitettuun kansanjuhlaan, Kvarkenfestiin 18.6.2022! Juhlimme muun muassa pandemian päättymistä, Merenkurkun neuvoston uutta EAYY-asemaa ja 50-vuotista taivalta, ja kaikki ovat siihen tervetulleita, niin vanhat kuin nuoret, niin idästä kuin lännestäkin!

Meillä on kaikki mahdollisuudet rakentaa yhdessä entistäkin vahvempi, houkuttelevampi, aktiivisempi ja turvallisempi alue asua ja toimia. Kuljemme kohti parempia aikoja niin suuressa kuin pienessäkin.

Haluan tässä myös kiittää Merenkurkun neuvoston tarmokasta henkilökuntaa ja hallitusta hyvästä yhteistyöstä sekä alueen kaikkia yhteistyökumppaneita, yrityksiä ja organisaatioita, jotka ovat osaltaan edesauttaneet Merenkurkun alueen rakentamista maailman parhaaksi paikaksi asua ja toimia sekä yksittäisten ihmisten että yritysten kannalta.

Onneksi jo nyt voidaan silti nähdä, että vuosi 2020 kokosi yhteen monta onnistunutta yhteistyöhanketta




Joakim Strand
Hallituksen puheenjohtaja
Merenkurkun neuvosto EAYY

 

Merenkurkun neuvosto EAYY valitsi uudet puheenjohtajat

Vuosikokouksessa puheenjohtajistoa kartutettiin Merenkurkun neuvoston yhdistysajoilta kahdesta neljään: yhteen puheenjohtajaan ja kolmeen varapuheenjohtajaan.

Anna-Kaisa Pusa, Kurikan kaupunginjohtaja ja Åsa Ågren Wikström, Region Västerbottenin alueellisen kehityslautakunnan varapuheenjohtaja, ovat uusia varapuheenjohtajia.
Joakim Strand valittiin uudelleen puheenjohtajaksi ja Lennart Holmlund varapuheenjohtajaksi.

Lue uusien varapuheenjohtajien kommentit


Kvarkenrådets praktikant presenterar sitt projekt

Ida Lindström, var praktikant på Kvarkenrådet i maj och besökte den 25.5.2021 Borgaregatans skola för att hålla ett föredrag om Kvarkenrådet och Kvarkensamarbetet för eleverna i årskurs sju.

RAJAT YLITTÄVIÄ HANKKEITA

 

FAIR – Promoting electric aviation

Summer greetings the Kvarken region electric aviation project FAIR

First off, we would like to say a special welcome to our new Norwegian financiers and partners who have joined FAIR since the project was granted an extension until the end of October 2022. The extension means that the project’s partnership is strengthened and that the geography of FAIR now includes Nordland County.

It is an incredibly exciting time to work with regional development in the Kvarken region right now and everything is happening fast. The ongoing electrification, and the region’s access to sustainable energy has created a great deal of interest for energy-intensive industries to be established in the emerging industrial cluster Nordic Battery Belt, with investments in all parts of the region (Nordland, Västerbotten and the Ostrobothnian landscapes). Batteries produced in our region can help make the transport sector fossil-free. Electrification is also at the heart of our project and therefore we are proud of the commitment to these issues that we see in our region.

Read the whole greeting and get access to reports and materials

RAPORTTI

Teknologian nopea kehitys mahdollistaa alueelliset sähkölentoreitit 5–10 vuoden sisällä


FAIR-hanke tutkii sähkölentojen käyttöönottoa Merenkurkun alueella ja on julkaissut ainutlaatuisen koosteen sähköilmailun teknologisesta kehityksestä. Raportissa kuvaillaan olemassa olevia ja tulevaisuuden akku- ja polttokennokäyttöisiä sähkölentokonemalleja, nykyisiä säännöksiä ja uuden lentokenttäinfrastruktuurin tarvetta.

Lue lisää ja tutustu hankkeessa FAIR julkaistuun raporttiin Electric Aviation 2021 – Technology Overview 

RAPORTTI

Sähköisen Ilmaliikenteen Tulevaisuus Merenkurkun aluella

FAIR-hankkeen WSP:llä teettämä raportti, Electric regional aviation – a fast and clean transport mode for the needs of Kvarken region, on valmistunut.

Työn tavoitteena on toimia informaatiopakettina sähköisen lentämisen mahdollisuuksista ja edellytyksistä. Se on suunnattu erityisesti valtakunnan ja alueen päättäjille sekä yrityksille. 

Lue lisää ja tutustu hankkeessa FAIR julkaistuun raporttiin Electric regional aviation
RECORDINGS

FAIR competence network webinars


If you missed out, don’t worry! You will find the webinar recordings on flyfairkvarken.com (the projects pressroom / Event materials)

If you want invitations to webinars, email 
network@flyfairkvarken.com
The goal of the network workshops is to contribute to and further develop a Nordic competence network within electric aviation but also to raise knowledge of regional electric aviation.
REPORT

Fair – Potential Impacts of Electric Aviation in the Kvarken Region


The objective of the survey was to provide a background understanding concerning stakeholders’ and experts’ views on the potential regional effects of electric aviation in the Kvarken region. The online survey targeted experts and various project stakeholders and was opened during 16.-30.11.2020.

Access the report

Tiiviimpi kumppanuus

Merenkurkun neuvosto johtaa FAIR-hanketta, joka koostuu laajasta yksityisten ja julkisten toimijoiden kumppanuudesta. Hankkeen toimijoiden määrä kasvoi keväällä 2021 norjalaisedustajilla, ja samanaikaisesti hankeaikaa jatkettiin 31.10.2022 saakka. Nord Universitet ja MidtSkandia liittyivät uusina jäseninä hankkeen työryhmään, kun taas Nordland Fylkeskommune, Brønnøy kommune, Alstahaug kommune, Helgeland Regionråd, Indre Helgeland Regionråd, Rana Utvikling ja Nord Universitet hyppäsivät kehään uusina rahoittajina. Interreg Botnia-Atlantica on hankkeen päärahoittaja.

Lue lisää

RAJAT YLITTÄVIÄ HANKKEITA

 

Destination Kvarken

Hankevetäjä Marianne Sjöströmin kesätervehdys


Luonto, raikas ilma, runsaasti tilaa ja turvallisuus houkuttelevat. Uusi laiva ja kahden maan yhdistelmä kiehtovat

Lue tervehdys ja tutustu esimerkkeihin ulkomaisista matkanjärjestäjistä jotka myyvän tällä hetkellä matkoja Kvarken Destinations-alueelle.

RAPORTTI

2-in-1 matkakohde luonnon syleilyssä kiehtoo eurooppalaisia matkanjärjestäjiä


Keski-Eurooppalaiset matkanjärjestäjät ovat kiinnostuneita lisäämään Kvarken Destinations-matkailualueen tarjontaansa. Tämä käy ilmi Hanken Svenska handelshögskolanin tekemässä tutkimuksessa ulkomaalaisille matkanjärjestäjille.

Yksi Kvarken Destinations -hankkeen käynnistämisen kipinöistä sai vahvistuksen matkanjärjestäjille tehdyssä kyselytutkimuksessa. Eurooppalaisilla matkanjärjestäjillä on kiinnostusta 2-in-1 kohteelle, jossa matkailija voi kokea kaksi maata, Suomen ja Ruotsin, saman matkan aikana. Ja vielä tyrnimarjana juustokakun päällä, Merenkurkun molemmilla rannoilla riittää puhdasta luontoa ja tilaa, jonne trendien mukaan post-covid turistit haluavat matkustaa.

Lue lisää ja tutustu raporttiin artikkelin linkin kautta

RAJAT YLITTÄVIÄ HANKKEITA

Rahoitusta kahdelle, koko Merenkurkun alueelle tärkeälle hankkeelle

Merenkurkun alueen laaja yhteistyökumppanuus on saanut Merenkurkun neuvoston johdolla rahoitusta kahdelle tärkeälle hankkeelle, jotka ovat erittäin ajankohtaisia viimeaikaisen loistouutisen johdosta

Nordic Battery Belt Logistics on yksi rahoitusta saavista hankkeista. Hankkeessa keskitytään Merenkurkun alueelle suunniteltavien akkutehtaiden logistiikkavirtoihin. Myös Kiinteä yhteys -hanketta tutkiskellaan lähemmin. Hankkeessa tarkastellaan Merenkurkun neuvostolle saapuneita lukuisia toteutusehdotuksia Merenkurkun sillasta. Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt molemmille hankkeille tukea Interreg Botnia-Atlantican kautta.

Nordic Battery Belt Logistics – Ajankohtainen hanke

Nordic Battery Belt Logistics -hankkeessa laaditaan strategia, jonka tarkoituksena on edistää kestäviä ja kustannustehokkaita kuljetuksia alueella valtionrajat ylittävästä näkökulmasta. Pyrkimyksenä on saada parempi käsitys siitä, millaisia uusia logistiikkavirtoja alueelle voi kehittyä suunnitteilla olevien akkutehtaiden seurauksena. Kyse on siis sekä inventoinnista että strategiasta, joiden avulla alueen logistiikkatarjontaa ja infrastruktuuria voidaan parantaa Nordic Battery Belt -akkuklusterin kehittämisen tukemiseksi.

Kiinteä Merenkurkun yhteys – Utopiaa vai tarpeellinen investointi?

Alueella on jo tänä päivänä toimiva infrastruktuuri ja yhteydet Eurooppaan, mutta rahtiliikenteen määrän odotetaan todennäköisesti kasvavan Merenkurkun alueen massiivisten investointien myötä. Tämä lisää edellytyksiä Merenkurkun sillan rakentamiselle, minkä ansiosta Kiinteä yhteys -hankkeen ajoitus onkin erinomainen.

Merenkurkun silta muuttui jälleen viime kesänä ajankohtaiseksi Eranti Engineering Oy:n optimistisen, sosioekonomisen laskelman ansiosta. Aihe sai runsaasti medianäkyvyyttä, minkä jälkeen useat kansainväliset toimijat lähestyivät Merenkurkun neuvostoa ja esittelivät omia liiketoimintamallejaan, mm. rahoitusjärjestelyjä kiinteälle Merenkurkun yhteydelle. Liiketoimintaehdotuksia saapui kansainvälisiltä toimijoilta ympäri maailmaa. Hanke koostuu kahdesta osasta: kokonaisvaltaisesta vaikutusten arvioinnista ja liiketoimintaehdotusten tarkastelusta.

Uutinen otettiin ilolla vastaan - lue kommentit ja hankkeista lisää
SAVE THE DATE 14.8.2021

CROSS-BORDER PROJECTS

BSR Access


Kvarken Council is one of the project partners in the BSR Access project (BSR Access – Access to Clean, Efficient and Multimodal Transport Corridors in the Baltic Sea Region) that supports sustainable growth in the Baltic Sea region.

The project partners have gathered stakeholder members to webinars and agoras that have addressed various forms of cooperation along transport corridors and clean fuel deployment.

You can find the report and position paper on Integrated planning along corridors here
Summary of Multimodality Agora with a concise synopsis of all the contributions here
Report and position paper on clean fuels deployment here

SAVE THE DATE 14.8.2021

StoryTagging-projektet med på Priima-festivalen i augusti

Den 14 augusti ordnar Kulturösterbotten, Närpes stad och Luckan i Syd-Österbotten en dialekt-festival på Fagerö i Närpes. Festivalen som går under namnet Priima-festivalen har ett dags- och ett kvällsprogram.

Som avslutning på dagsprogrammet ordnar projektet StoryTagging en berättarstund på temat ”sommardanser och paviljogminnen” kl. 17-18. Kom med och lyssna eller dela med dig av egna minnen, gärna på dialekt!

Berättarstunden leds av projektledaren Ann-Sofi Backgren från Kvarkenrådet EGTC/StoryTagging. Biljetter till festivalen kan köpas via www.netticket.fi/priima-2021??language=en Evenemanget följer koronarestriktionerna.

StoryTagging-hanke etsii matkailuyrittäjiä

Hei sinä matkailuun keskittyvä tai siihen liittyvä yrittäjä: Olemme kiinnostuneita juuri sinusta ja tarinastasi, jotta voimme sijoittaa sinun toimipaikkasi tai tuotteesi kartalle

Lue lisää

Kvarkenrådet – Samarbetsfrämjare i Kvarkenregionen

Merenkurkun neuvosto – Merenkurkun alueen yhteistyön edistäjä

Kvarken Council – Connecting the Kvarken region

The Kvarken Council – one of the Nordic cross-border bodies which are funded by the Nordic Council of Ministers

The Kvarken Council is a cross-border cooperation association for the three Regional Councils of Ostrobothnia and the the cities of Vaasa, Kokkola, Seinäjoki and Jakobstad and in Finland, as well as the Regional Council of Västerbotten and the city of Örnsköldsvik in Sweden. The Kvarken Council is one of twelve official cross-border operators co-funded by the Nordic Council of Ministers.

The Kvarken Council was founded in 1972, and has since been working on promoting cross border cooperation and integration.

The Nordic Council of Ministers provides funding to the following border regions 
The objectives of the Kvarken Council:

- to work for regional integration
- to promote cooperation in the Kvarken Region within both public and private sector organisations as well as within private businesses, organisations and associations
- to reduce and eliminate border barriers
- to develop regional assets and promote regional development within the following areas:
• business
• communications and transport
• infrastructure
• research and education
• culture
• sustainable energy solutions
• environment and recycling
• tourism
• sport
• children and youth
• healthcare

kvarken.org
Facebook
Kvarken.org
LinkedIn
view this email in your browser
KVARKENRÅDET – MERENKURKUN NEUVOSTO – KVARKEN COUNCIL

info@kvarken.org
Gerbyvägen 18 – Gerbyntie 18
FI-65230 VASA – VAASA
Tfn - Puh +358 (0)40 154 5883

kvarken.org

Copyright © 2021 Kvarken Council, All rights reserved.


Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list.
Voit päivittää asetuksesi tai lopettaa tämän tiedotteen tilauksen.
Du kan uppdatera dina inställningar eller avbeställa nyhetsbrev.