Copy
Tässä uutiskirjeessä: Mikko on Kuken videontekijä I On aika musiikin! I Avainsanoilla parannat verkkosivujen laatua
Katsele tätä sähköpostia selaimessa
Kuvassa Kuken videotyöntekijä Mikko M. Koskinen, päänsä takana isolla teksti "Mikko".


Mikko on Kuken videontekijä


Kuken osaamispaletti laajeni entisestään marraskuun alussa, kun videotaitaja Mikko M. Koskinen tuli taloon. Videokameran kanssa pikkupojasta asti pyörinyt Mikko on opiskellut medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulussa erikoistuen äänisuunnitteluun. Äänisuunnittelun lisäksi Mikko tekee musiikkia monella osa-alueella, niin popmusiikin kuin mainosmusiikinkin saralla.

Kuva on kulkenut äänen rinnalla koko Mikon elämän. Hän on kiinnostunut ytimekkäästä kuvailmaisusta ja tunnelman luomisesta kuvaleikkauksen keinoin.

"Videon tekemisessä haluan kuunnella asiakasta ja löytää parhaan mahdollisen ratkaisun  – niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin. Pääsin tutustumaan Kuken jengiin jo alkusyksystä, kun teimme videoprojektin yhdessä. On aivan mahtavaa olla mukana tässä työyhteisössä, ja vaikka vasta äsken tulin, fiilis on jo vahva. Kukessa on hyvä henki ja upee meininki", Mikko tykittää.

Mikon vahvuuksia ovat kulttuurialan moniosaaminen, järjestelmällisyys, rytmitaju (videoleikkauksessa sekä musiikissa) sekä luova hulluus. Hän on hyvä kuuntelija, innokas oppija ja taidokas hiomaan hyvästä erinomaisen.

Mikon harrastuksiin kuuluu muun muassa filmikuvaaminen, elokuvien katselu sekä sisustusesineiden tekeminen (esimerkiksi yhdistämällä mummon ristipistötyön vanhaan rumpuun valaisimeksi). Arkea täyttää myös tyttären kanssa hassuttelu, koiran kanssa ulkoilu ja koko porukan hampaiden pesu.

Tervetuloa Kukelle Mikko! 
Ota yhteyttä!
Kuvassa musiikkia kuulokkeilla kuunteleva nainen, joka pitää oikea käsi sojossa hevimerkkiä.


On aika musiikin!

Viime kuussa kerroimme Kuken videotuotannon lähteneen käyntiin. Esittelimme salolaisen elektroniikan ja mekaniikan sopimusvalmistaja Manutecin videon, jossa kuvataan yrityksen palveluprosessi tilauksesta lähetykseen. Nyt kyseinen video on saanut viimeisen sulkansa hattuun musiikin muodossa. Käy kuuntelemassa videon uusi ääniraita Manutecin YouTube-kanavalta!

Tarvittaessa siis Kukelta irtoaa myös uniikit musiikit videoihin ja radiomainoksiin tai mihin vain. Onko tarvetta? – ota yhteyttä. Tehdään ässää audioo!

Kuken videopalvelu
Graafisessa kuvassa suurennuslasi "avainsanat" -sanan päällä.


Kuke Hack -vinkkisarja osa 2 – Paranna verkkosivusisältöjen laatua oikeilla avainsanoilla


Kuke Hack -vinkkisarjan toisessa osassa sukelletaan avainsanojen maailmaan. 

Verkkosivusisältöjen ja mainosten laadun mittana ovat avainsanat. Niitä on syytä lisätä sivujen sisältöihin ja mainosteksteihin sen perusteella, miten ne kuvaavat yrityksesi tuotteita, palveluja tai arvoja. Lisäksi on huomioitava, vastaavatko ne hakuihin, joita asiakkaat tekevät Googlessa. 

Avainsanoja voi keksiä itsekin, mutta Google tarjoaa monia mittareita, jotka ovat avuksi etsinnässä. Oikeat avainsanat ovat tärkeitä, sillä jos Google antaa mainoksille huonot laatupisteet, on silloin tarkasteltava sitä, ovatko verkkosivujen tekstit linjassa valittujen avainsanojen, mainosten ja käyttäjien hakujen kanssa – ja tehtävä sisällöntuotantoa sen pohjalta.

Käy kurkkamassa Tuomaksen kirjoittamasta blogista, mitä ovat long tail -avainsanat ja miten hyvät avainsanat löytää. 
 
Tutustu avainsanoihin Kuken blogissa




Marraskuun uutiskirjeen toimitti Kuken videokuvaaja Mikko.
Kuken twitteri
Kuken Facebook-sivu
Kuken Instagram
Kuken LinkedIn
Mainostoimisto Kuke
Copyright ©Mainostoimisto Kuke Oy All rights reserved.

Ota yhteyttä:  hei@kuke.fi




Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list

 






This email was sent to <<Sähköpostiosoite>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Mainostoimisto Kuke · Asemakatu 12 · Salo 24100 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp