Copy
Tässä uutiskirjeessä: Kuken uusi harjoittelija on Kati I Jouhevaa kumppanuutta mainostoimiston kanssa I Laita Instagram-tilisi bio ja postauksen rakenne kuntoon I Rauhallista joulunaikaa!
Katsele tätä sähköpostia selaimessa
Mustavalkoinen kuva naisesta ja keltaisella tekstinä hänen nimensä


Kuken uusi harjoittelija on Kati

Marraskuun alussa Kuken tiimi täydentyi uudella jäsenellä, kun Kati Elovaara aloitti graafisen suunnittelun harjoittelijana. Kati opiskelee kuvallista ilmaisua Pekka Halosen akatemiassa Keudassa erikoistuen graafiseen suunnitteluun. Hänen kiinnostuksen kohteina graafisen suunnittelun lisäksi ovat valokuvaus, kuvitus ja animointi. Aiemmin Kati on työskennellyt henkilöstöasiantuntijana eri organisaatioissa.

”Ennen graafisen alan opintojani olen opiskellut muun muassa markkinointia. Opintojen täydentäminen graafisen suunnittelun ja visuaalisen ilmaisun puolelle on ollut antoisaa ja antanut laajemman näkemyksen markkinoinnin mahdollisuuksista”, Kati toteaa.

Katin vahvuuksiin kuuluvat joustavuus, oma-aloitteisuus sekä järjestelmällisyys. Hän on utelias ja haluaa oppia ja kehittää omaa osaamistaan jatkuvasti. Kati onkin innoissaan siitä, että pääsee tutustumaan mainostoimiston maailmaan ja syventämään osaamistaan graafisen suunnittelun alueella.

Luonto on hyvin tärkeä Katille. Vapaa-ajalla häneen voi törmätä metsässä samoilemassa tai saaristossa veneilemässä. Tämän hetken harrastuksiin kuuluvat myös talorähjän remontointi, lukeminen sekä kaikenlainen kuvallinen ilmaisu.

Tervetuloa Kukelle Kati!

Ota yhteyttä!
Kuvitusta toimistosta eri aktiviteeteista ja nuolista niiden välillä.


Jouhevaa kumppanuutta mainostoimiston kanssa

Yhteistyö mainostoimiston kanssa ei ole rakettitiedettä. Mainostoimistoon kannattaa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, mutta jo pienellä valmistautumisella yhteistyöstä tulee molemmin puolin jouhevaa ja antoisaa. Samalla myös tavoitteiden saavuttaminen on helpompaa ja tehokkaampaa. Parhaimmillaan asiakkaan ja mainostoimiston yhteistyö on strategista kumppanuutta, jonka puitteissa ratkaistaan yhdessä liiketoiminnan ongelmia.

Lue blogistamme, mitä kannattaa ottaa huomioon kun suunnittelet mainosprojektia. Älä kuitenkaan mieti liikaa, vaan ota rohkeasti yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää palveluistamme ja erilaisista ratkaisuista.

Lue Kuken blogista markkinointiyhteistyövinkkimme
Kuvitus Instagramista palapelinä


Kuke Hack -vinkkisarja osa 3 – Laita Instagram-tilisi bio ja postauksen rakenne kuntoon


Kuke Hack -vinkkisarjan kolmannessa osassa perehdytään siihen, miten luodaan Instagram-tilille toimiva rakenne bion ja postauksien avulla.

Huolella laadittu Instagram-tili antaa pohjan toimiville julkaisuille. Instagramissa käyttäjät sitoutuvat brändeihin helpommin kuin muissa some-kanavissa, joten oma ilme saa kuulua ja näkyä. Tilin rakenteessa kannattaa noudattaa selkeyttä ja järjestelmällisyyttä. Tuotteita ja palveluita hakiessaan käyttäjät käyttävät tiettyjä hakusanoja, ja siksi helppo tunnistettavuus sekä löydettävyys ovat tärkeitä myös Instagramin puolella. Myös kohderyhmän huomioon ottaminen on tärkeää mietittäessä tilin tunnelmaa ja kielivalintoja.

Käy kurkkaamassa Katin kirjoittamasta blogista vinkit toimivan Instagram-tilin rakentamiseen.
 
Nouki vinkit Instagram-tilin rakentamiseen Kuken blogista


Kuken väki toivottaa kaikille oikein rauhallista joulunaikaa!


Kuke on joulun välipäivät eli viikon 52 kiinni. Mikäli sinulla on tarvetta vielä pienimuotoisille joulumainoksille, olethan asiasta pikimmiten meihin yhteydessä.
 
Ota yhteyttä!




Joulukuun uutiskirjeen toimitti Kuken harjoittelija Kati.
Kuken twitteri
Kuken Facebook-sivu
Kuken Instagram
Kuken LinkedIn
Mainostoimisto Kuke
Copyright ©Mainostoimisto Kuke Oy All rights reserved.

Ota yhteyttä:  hei@kuke.fi




Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list

 






This email was sent to <<Sähköpostiosoite>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Mainostoimisto Kuke · Asemakatu 12 · Salo 24100 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp