Copy
View this email in your browser
Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry palkitsi SuperNuolen vuoden 2021 vaikuttavimmaksi Arvo-teoksi. 

”SuperNuoli on konkreettinen, vuoden 2021 aikana alkanut ja koko vaikutuksensa tuottanut projekti, jossa kaksi perinteistä toimijaa yhdisti voimansa, huomioi pandemian negatiiviset vaikutukset jo muutenkin hankalassa tilanteessa oleville kodittomille nuorille ja innovoi konseptin, jolla heitä voitiin välittömästi auttaa”, perusteli Arvo-teon valinnut raati.  

Kerroimme SuperNuolesta viime keväänä, jolloin Sininauhasäätiö ja Diakonissalaitos yhdistivät voimansa nuorten tilapäismajoituksen perustamiseksi nopealla aikataululla. SuperNuolen ytimessä oli jo kohta kolmen vuoden ajan jatkunut nuorten kohtaamis- ja tukipiste Nuoli, joka on Sininauhasäätiön ja VVA ry:n yhteishanke.  

Meille Sininauhasäätiössä on tärkeää, että nostamme esille ongelmien lisäksi ratkaisuja. SuperNuoli on esimerkki siitä, kuinka kannanotto asunnottomien nuorten tilanteesta koronarajoitusten kiristyessä johti käytännön toimiin.  

Totesimme hankkeen myötä, että ilman kaveria ei kukaan pärjää. SuperNuoli tuli mahdolliseksi yhteistyön ansiosta, kiitos yhteistyökumppanit, lahjoittajat, naapurit ja nuoret. 

Ratkaisut syntyvät siis yhdessä. Tästä syystä olemme tehneet uusia avauksia muun muassa naapurustotyössä, jonka kuulumisia kerromme tässä uutiskirjeessä. Valokeilassa esittelemme Sininauhasäätiön maahanmuuttajatyön sanastohankkeen, jonka tarkoitus on lisätä Suomeen muuttavien ymmärrystä asumisen käytänteistä sekä tarjota tulkeille asumiseen liittyviä termivastineita.  

Sinullakin on mahdollisuus olla kanssamme osa ratkaisua. Avaamme joulukuun alussa joulukampanjan, jossa keräämme varoja asunnottomien jouluruokailuun. Meillä on toiveena, että yksikään joulua kadulla viettävä ei joudu olemaan yksin. Päiväkeskuksemme ovet ovat auki aattonakin.  

Kiitos, että olet mukana ja välität. Toivotamme sinulle mitä parhainta joulun aikaa ja uutta vuotta!

Tässä uutiskirjeessä

Valokeilassa
Sanastototyö kiintiöpakolaisten kotoutumisen edistämiseksi -hanke

Sanastohankkeen materiaaleista apua vasta Suomeen muuttaneille ja tulkeille 
 

Sininauhasäätiön maahanmuuttajatyössä aloitettiin viime maaliskuussa Sanastototyö kiintiöpakolaisten kotoutumisen edistämiseksi -hanke, joka on Euroopan unionin turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF:n rahoittama yksivuotinen hanke.  

Hankkeessa on tuotettu asumisen ja sosiaaliturvan pieni sanasto vasta Suomeen muuttaneille pakolaisille sekä tulkeille. Sanaston tarkoitus on lisätä Suomeen muuttavien ymmärrystä asumisen käytänteistä sekä tarjota tulkeille työnsä avuksi standardisoituneempia termivastineita 69:lle asumisen ja sosiaaliturvan termille.  

Eri kielisten sanastojen kehittämiselle on ollut tarvetta, sillä monissa kielissä suomalaisessa yhteiskunnassa syntyneitä ja suomalaista järjestelmää ja asumiskäytänteitä kuvaavia termejä ei välttämättä löydy laisinkaan.

Sanastohankkeessa materiaali on käännätetty kääntäjäryhmissä arabiaksi, kurdiksi, swahiliksi ja tigrinjaksi. Ryhmäkäännöstyön keinoin on pyritty saamaan aikaan mahdollisimman laadukkaat käännökset. Sanastoon on koottu sellaista asumisen ja sosiaaliturvan sanastoa, joihin Suomeen saapuvat pakolaiset törmäävät kotoutumisensa alkutaipaleella.

Sanastoa tullaan jakamaan tulkkausalan toimijoille, kotoutumistoimijoille sekä kuntien maahanmuuttajapalveluille. Löydät sanaston kirjalliset versiot Sininauhasäätiön verkkosivuilta.

Sanaston pohjalta työstetään myös puhutut videot, jotka on suunnattu erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomille. Videot tulevat katsottavaksi Sininauhasäätiön YouTube-kanavalle loppuvuodesta.  

Lisätietoja: projektikoordinaattori
Minna Kilpinen, minna.kilpinen@sininauhasaatio.fi 

Ajankohtaista



Nuorten kohtaamis- ja tukipiste SuperNuoli palkittiin vuoden vaikuttavimpana Arvo-tekona


Vuoden 2021 vaikuttavin Arvo-teko on Sininauhasäätiön ja Diakonissalaitoksen luotsaama nuorten tukipiste ja tilapäismajoitus SuperNuoli, jonka taustalla on Sininauhasäätiön ja Vva ry:n yhteishanke Nuoli. SuperNuoli tarjosi turvapaikan asunnottomille nuorille pahimman koronatilanteen aikana 1.4.–30.6.2021. 

Vuoden vaikuttavin Arvo-teko -tunnustuksella Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry haluaa nostaa esiin yrityksiä ja yhteisöjä, joiden toiminnassa innovatiivisuus ja vaikuttavuus yhdistyvät yhteiskunnan, ihmisten tai ympäristön hyväksi.  

SuperNuoli vakuutti Arvoliiton nimeämän tuomariston seuraavilla seikoilla: Kyseessä on konkreettinen projekti, jossa kaksi perinteistä toimijaa yhdisti voimansa, huomioi pandemian negatiiviset vaikutukset jo muutenkin hankalassa tilanteessa oleville kodittomille nuorille ja innovoi konseptin, jolla heitä voitiin välittömästi auttaa. SuperNuolella oli todellisia positiivisia vaikutuksia nuorten elämään. 

– Olimme tuomaristossa järkyttyneitä, kun kuulimme, kuinka suuri ongelma nuorten kodittomuus on, kertoo tuomaristoon kuulunut Sharetriben Juho Makkonen. 

 – Tuntui tärkeältä, että apu suunnattiin heille, joiden elämää koronapandemia oli jo ennestään merkittävästi vaikeuttanut. 

Naapurusto- ja ympäristötyö on meille tärkeää

Naapurusto- ja ympäristötyön perusajatus on lisätä asuinalueen asumisturvallisuuttaa, asuinviihtyvyyttä, edistää myönteistä asenneilmapiiriä asumisyksiköitä kohtaa ja vähentää ennakkoluuloja. Ei mikään pikku juttu siis!  

Korona on haastanut toimintaa ja rajoitukset ovat paikoin melkein pysäyttäneet hyväksi todettuja toimintoja. 

Pandemian aikana Sininauhalla on kehitetty naapurustotyötä sekä toimittu siellä, missä mahdollista. Olemme vuoden aikana lisänneet asumisyksiköiden lähiympäristössämme tehtävää ympäristötyötä. Olemme esimerkiksi osallistuneet Vallilan alueen toimijoiden yhteisiin siivoustalkoisiin, lisänneet asukkaiden tekemiä ympäristökierroksia sekä järjestäneet Mäkelänkadun ympäristötalkoot. Niin asukkaat, päiväkeskuskävijät kuin työntekijät ovat jalkautuneet naapurustoon oikein urakalla.  

Asunto ensin -asumisyksikön asukkaat kohtaavat helposti ennakkoluuloja, on pelkoja ja on todellisia tilanteita, jotka voivat sytyttää konflikteja. Henkilökuntamme osallistuukin parhaillaan naapuruussovittelu koulutukseen, jonka kouluttajana toimii Naapuruussovittelun keskus. Parhaimmillaan naapurusto- ja ympäristötyön on ennaltaehkäisevää, ja haluamme olla ajan tasalla siitä, mikä naapurustossa puhuttaa. 

Naapuruston kuulemiseen on haluttu myös kiinnittää huomioita ja olemme ottaneet käyttöön yhteydenottolomakkeen, jotta naapurusto voisi olla meihin helposti yhteyksissä. Tämä onkin kätevä tapa tavoittaa meidät! Paluun tekevät myös Hyvä naapuri -illat, kun Ruusulankadulla kokoonnutaan yhteisten asioiden äärelle marraskuun lopussa. 

Työmme hyvän naapuruston puolesta jatkuu.



Askel kerrallaan -hankkeen valokuvanäyttely ja päätöstilaisuus

Sininauhasäätiön Askel kerrallaan -hankkeen valokuvanäyttely avattiin Pessin (Mäkelänkatu 50) yhteistiloissa 16.11. Näyttely on avoinna 7.12. asti, minkä jälkeen se siirtyy muualle esille.
 

Askel kerrallaan -hanke tarjoaa mahdollisuuden oman hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä antaa tukea työllistymiseen ja kouluttautumiseen. Aihealueina hankkeessa ovat muun muassa hyvinvoinnin ja elämänhallinnan vahvistaminen, digitaidot, liikunta ja kulttuuri, kouluttautuminen ja työllistyminen.



Onni syntyy omista teoista

Kuvittele, että saat rahan, joka sinun tulee jakaa kolmeen purkkiin: 1. sinulle itsellesi 2. jollekulle tutulle ja 3. jollekulle tuntemattomalle. Varmasti kaksi ensimmäistä tuottavat sinulle iloa, onhan rakkaille lahjoittaminen kaunista.  

Kuitenkin todennäköisesti kaikkein suurimman tyydytyksen tuo kolmanteen purkkiin sijoittamasi raha. Tutkimusten mukaan toisten auttamisesta saamamme mielihyvä on paitsi voimakkaampaa, myös pitkäkestoisempaa. 

Kun sijoitamme johonkin muuhun kuin itseemme ja se tuntuu valinnalta, se yhdistää meidät toisiin ihmisiin. Kun lahjoituksella on selkeä vaikutus, jopa pieni lahjoitus voi lisätä onnellisuuttamme ja parhaassa tapauksessa käynnistää anteliaisuuden dominoefektin.  

Kun antaa omastaan, vaikka olisi itsekin tiukilla, se pohjustaa aivojamme, kouluttaa ja harjaannuttaa meitä ymmärtämään, että meillä on enemmän kuin tarpeeksi. Kun aivomme uskovat siihen, siitä tulee totta. 

Usein meistä moni ajattelee, että annan sitten, kun talouteni on vakaammalla pohjalla. Olisi kuitenkin parempi aloittaa siitä, missä tänään on. On alettava lahjoittaa jo silloin, kun ei usko olevansa siihen valmis eikä usko rahojensa venyvän niin pitkälle. Miksi? Koska jos et anna eurosta kymmentä senttiä, et anna miljoonaa kymmenestä miljoonasta.  

Muista, että eniten saatat antaa itsellesi. Anna silloinkin, kun luulet, ettei sinulla ole mitään annettavaa, ja saatat huomata, että sisälläsi ja ympärilläsi on runsauden meri. Meidän on oltava hyvää edistävä voima.

Sininauhasäätiön joulukampanja kerää varoja jouluruokailuun päiväkeskuksissamme. Lahjoita parempi joulu kodittomalle. 

Onni ei ole jotain valmista. Se syntyy omista teoista. –Dalai Lama 



Kannanotto: Vuokra-asuntomarkkinoilla tapahtuu syrjintää alkuperän perusteella - tähän on puututtava!

AIMOn asumisen kurssi ennen. AIMO-asumiskursseja on pidetty pop up -henkisesti erilaisissa asumisyksiköissä, vankiloissa ja yhteistyökumppaneiden tukipisteissä. Kursseilla on käyty läpi kurssilaisten asumishistoriaa ja mielekkään arjen sisältöä, selvitetty talous- ja velka-asioita sekä mietitty kunkin asiakkaan kohdalla, mikä olisi hänelle tarkoituksenmukainen ja toimiva asumismuoto.  

Asumisen kurssi nyt. Vahvistetaan olemassa olevia asumisen taitoja sekä pohditaan keinoja, miten asuminen ja arki voisivat sujua paremmin. 

Kurssien sisältöä, tapaamiskertoja ja kurssien kestoa räätälöidään osallistujaryhmän mukaan. Tapaamisia voi olla esimerkiksi kaksi kertaa viikossa (yhteensä 10 tapaamiskertaa) ja 2–3 tuntia kerrallaan riippuen sisällöstä. Keskusteluille on hyvä jättää tilaa, mutta kurssilla pidetään asian ydin mielessä.  

Kurssin muoto sekä toteutustapa ovat vielä aktiivisessa kehitysvaiheessa. Muutama ”koeajo” on suunnitteilla asumisyksiköissä ja hankkeiden välisessä yhteistyössä. Asumisen kurssi toteutuu myös jalkautuvassa muodossa. 

Sujuvamman asumisen kivijalka muodostuu vuokran/laskujen hoitamisesta, naapurisovusta ja arjen hallinnasta.  

Lisätietoa, kysymyksiä ja ehdotuksia 

Eeva Harez Aziz 
Puh. 0405367105  
eeva.aziz@sininauhasaatio.fi   

Sami Ng 
Puh. 040 578 7514 
sami.ng@sininauhasaatio.fi 

Blogissa

Nimby sulkee asunnottomat asuma-alueen ulkopuolelle

Asunnottomien asumispalveluyksiköt ovat herättäneet vastustusta naapurustossa niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Kuitenkin useiden tutkimusten mukaan valtaosa suomalaisista kokee asumis-palveluyksiköiden olevan tärkeitä. Miksi ihmisten mielipiteet muuttuvat päinvastaiseksi, kun keskusta kaavaillaan omalle asuinalueelle? Viestinnän asiantuntija Taru Nissinen tarkastelee nimby-ilmiötä.  


Sairaanhoitaja tuli viestinnän    harjoitteluun

Mietitkö Sininauhakonsernia harjoittelu- tai työpaikkana? Sininauhasäätiön viestinnän harjoittelija Jussi Salminen avaa ajatuksiaan Sininauhasäätiössä viettämästään ajasta. Sairaanhoitajan toimesta opintovapaalta oleva Jussi Salminen tarkastelee konsernia niin viestinnän ja markkinoinnin noviisina kuin hoitoalan ammattilaisena.

Päivä Nuolessa

Nuoli on Sininauhasäätiön ja Vva ry:n kolmivuotinen kumppanuus-hanke, joka täyttää muutaman kuukauden päästä kolme vuotta. Meillä 16-29-vuotiaat kodittomat nuoret voivat yöpyä, ruokailla, peseytyä, pestä pyykkiä, saada asiointitukea ja yleistä jeesiä elämään. Meillä saa olla myös päihtyneenä, kunhan malttaa käyttäytyä. Mutta minkälainen tavallinen päivä Nuolessa on? 

Asiakkaan kuuleminen edistää asunnot-tomuuden ehkäisyä

Enemmistö helsinkiläisistä ja turkulaisista pitää asunnottomuuden poistamista tärkeänä. Jotta asunnottomuuden poistaminen onnistuu, tarvitaan erilaisia asumismuotoja ja oikea-aikaista tukea. Lisäksi tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa,
joka ymmärtää asiakkaiden
tarpeita. 

Rekrytointi

Etsimme nyt asumispalveluyksikköömme SAIRAANHOITAJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen! 

Helsingissä sijaitsevan asumispalveluyksikkö Pessin asunnot on tarkoitettu aikuisille, joilla on taustallaan päihde- ja/tai mielenterveysongelmia ja asumiseen liittyviä pitkäaikaisia pulmia. Asuminen on tuettua asumista, arjen ja elämän hallintaa henkilökunnan tuella vahvistaen.

Asumispalveluyksikkö toimii Asunto ensin -periaatteella. Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. 

Sininauhasäätiö-konserni mediassa

Nuorten tilapäismajoitus SuperNuoli on vuoden vaikuttavin ARVO-teko

Seurakuntalainen 29.11.

Lue lisää
Sininauhasäätiön kotisivu
Sininauhasäätiön Facebook
Sininauhasäätiön Twitter
Sininauhasäätiö-konsernin LinkedIn
Sininauhasäätiön Instagram
Sininauhasäätiön YouTube

Haluatko tutustua Sininauhasäätiö-konsernin laajaan palvelutuotantoon?

Sininauha Oy:n uutiskirjeen pääset tilaamaan tästä.
Copyright © 2021 // Sininauhasäätiö
Arkisto / Tietosuojaseloste / Keräyslupa RA/2019/596

 
Mikäli haluat vaihtaa sähköpostiosoitteesi johon saat uutiskirjeen tai peruuttaa uutiskirjeen, voit muokkaa asetuksiasi tästä.