Copy
View this email in your browser
    Suomen Tuulivoimayhdistyksen uutiskirje 1/2022

Uutta tutkimustietoa Suomesta: tuulivoima ei aiheuta terveyshaittaa


Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan tuulivoimaloiden lähellä asuvilla ihmisillä ei esiintynyt sairauksia tai oireita enempää kuin vertailualueella. Perusteellinen tutkimus osoittaa, että Suomessa suunnitellaan ja rakennetaan tuulivoimaa riittävälle etäisyydelle asutuksesta.

Turun ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön tutkimusryhmän tutkimuksessa todettiin, että tuulivoimalan äänitaso pihamaalla ei vaikuttanut asukkaiden kokemiin oireisiin tai sairauksiin. Äänitasot mallinnettiin kunkin rakennuksen pihan osalta erikseen. Melutason ohjearvo ei ylittänyt yhdessäkään kohteessa Suomessa tuulivoimaloille asetettua ohjearvoa 40 dB (A).

”Tutkimuksen tulos on erittäin merkittävä ja tervetullut. Se osoittaa, että Suomen ääniohjearvot on asetettu sopivalle tasolle”, Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen toteaa.

Lue STY:n tiedote
Lue Turun Ammattikorkeakoulun tiedote
Artikkelin suomenkielinen tiivistelmä on julkaistu Ympäristö ja Terveys -lehden numerossa 1/2022

THL:n tutkimus: tuulivoimaloiden läheisyydessä asuminen ei ole lisännyt reseptilääkkeiden käyttöä

Tuulivoimaloiden läheisyydessä asuminen ei ole lisännyt reseptilääkkeiden käyttöä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uudesta tutkimuksesta.

”Tuulivoimaloiden lähellä asumiseen ei siis havaittu liittyvän sellaista terveyshaittaa, joka näkyisi lääkehoitoa vaativina oireina tai sairauksina. Tämä tukee aiemmin julkaistujen kansainvälisten ja kansallisten tutkimusten tuloksia. Toistaiseksi tutkimusnäyttöä on ainoastaan siitä, että tuulivoimaloiden laajakaistainen ääni voi häiritä oleskelua ja unta. Nykykäsityksen mukaan tuulivoimamelun terveysvaikutukset eivät poikkea muun ympäristömelun terveysvaikutuksista”, sanoo THL:n erikoistutkija Anu Turunen.

Tutkimuksen mukaan lääkkeiden käyttö tuulivoimaloiden läheisyydessä ennen ja jälkeen tuulivoimatuotannon alkamisen ei ollut yleisempää kuin vertailualueilla samana ajanjaksona. Reseptilääkkeille ei myöskään ilmaantunut uusia käyttäjiä tuulivoimatuotannon käynnistymisen jälkeen sen enempää kuin vastaavana aikana ennen tuotannon alkamista.

L
ue lisää

Tuulivoimatilastot 2021: Tuulivoiman rakentamisessa takana ennätyksellinen vuosi

Suomeen rakennettiin viime vuonna ennätysmäärä uutta tuulivoimaa, vaikka osa rakenteilla olevista projekteista viivästyi ja valmistuu siten vasta tämän vuoden puolella. Rakentamistahti kiihtyy vuosikymmenen puoliväliä kohti mentäessä. Tuulivoima kattaa kymmenisen prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta, mikä on jälleen noussut koronaa edeltävälle tasolle.

Suomeen rakennettiin viime vuonna 141 uutta tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho oli 671 MW. Tuulivoimakapasiteetti kasvoi edellisvuodesta 26 prosenttia. Suomen kumulatiivinen tuulivoimakapasiteetti on nyt 3257 MW.

Uudet voimalat valmistuivat pääasiassa loppuvuodesta 2021 ja alkavat tuottaa puhdasta energiaa täydellä kapasiteetillaan vasta tänä vuonna. Tuulivoimaloiden lukumäärä vuoden 2021 lopussa oli kokonaisuudessaan 962 kappaletta ja niistä 52 prosenttia oli kotimaisessa omistuksessa. 

Koko vuoden tuulivoimatuotanto oli 8,061 TWh eli 11,7 prosenttia maamme kaikesta sähköntuotannosta. Tuulivoimalla katettiin Suomen sähkönkulutuksesta 9,3 prosenttia, ja määrän odotetaan kasvavan 25 prosenttiin viimeistään vuonna 2025.

Lue STY:n tiedote
Lataa Tuulivoimatilastot 2021

 

Äänestä Vuoden Tuulivoimatekoa!

Vuoden Tuulivoimateko -kilpailussa on viisi finalistia, joista voit käydä äänestämässä omaa yleisön suosikkiasi.

Tuomaristo tekee lopullisen valinnan ja voittaja julkaistaan  Wind Finland Goes Construction -seminaarissa Oulussa 17.3.2022. 

Tämän vuoden Tuulivoimatekoa ovat tuomaristossa valitsemassa kansanedustaja Kai Mykkänen (kok.), Globe Hope-yrityksen perustaja Seija Lukkala, kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.), Aalto-yliopiston energiatekniikan professori Mika Järvinen sekä luontokuvaaja Riku Karjalainen

Lue lisää ja äänestä!

Suomen tuulivoimalat tuottivat kiinteistöveroa yli 17 miljoonaa euroa vuonna 2021

Tuulivoimaloista maksettava kiinteistövero on merkittävä tulonlähde usealle kunnalle. Suomessa on jo lukuisia kuntia, jotka saavat vuosittain yli miljoonan euron verokertymän tuulivoimaloiden ansiosta. Pohjois-Pohjanmaa, jonne Suomen tuulivoimarakentaminen on vahvasti keskittynyt, hyötyy eniten tuulivoimaloiden tuomasta elinvoimasta.

Viime vuonna tuulivoima tuotti kiinteistöveroa Pohjois-Pohjanmaalla noin 6,9 miljoonaa euroa. 37 prosenttia Suomen tuulivoimaloista sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kunnissa, jonne myös suurimmat verohyödyt ohjautuvat. Kalajoen tuulivoimalat tuottivat kaupungille kiinteistöverotuloa noin 1,6 miljoonaa euroa vuonna 2021. Kalajoen lisäksi Ii, Pyhäjoki, Raahe ja Pori saivat kukin viime vuonna yli miljoonan euron verokertymän tuulivoimaloiden kiinteistöveroista. Simo kiilasi vuonna 2021 rakennetulla tuulivoimakapasiteetilla suurimmaksi tuulivoimakunnaksi, mutta Simoon rakennettujen uusien voimaloiden kiinteistövero näkyy täysimääräisesti kunnan kassassa vasta vuonna 2023. 

”Tuulivoiman rakentaminen on merkittävä investointi seuduilla, jonne niitä on ollut vaikeaa houkutella. Tuulivoima on usein ollut pienten kuntien talouden pelastaja. Jo rakennusaika tuo elinvoimaa paikallisten palveluiden tarjoajille ja pysyviä työpaikkoja on odotettavissa myös huollon ja kunnossapidon tekijöille. Lisäksi maanomistajien saamat korvaukset tuovat kuntien talouteen lisää elinvoimaa”, toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.  

 ”Teemme töitä, että myös Itä-Suomeen saataisiin enemmän tuulivoimaa ja kunnat pääsisivät hyötymään tuulivoiman kiinteistöverotuloista”, Mikkonen jatkaa.

Lue lisää 

 

STYn kurssit vuodelle 2022

STY järjestää tuulivoimakursseja tulevana vuonna seuraavasti:

•    18.-19.5. TUULIVOIMAKURSSI 2, Oulu
•    12.5. TUULIVOIMAKURSSI 1, Helsinki
•    31.8.-1.9. TUULIVOIMAKURSSI 2, Helsinki
•    9.11. TUULIVOIMAKURSSI 1, Etänä

Ilmoittaudu kursseille STY:n sivuilla 

Ilmoittauduthan hyvissä ajoin, jotta osaamme ennakoida kurssille tulijoiden määrää. Ilmoittautumalla hyvissä ajoin varmistat myös oman paikkasi, sillä sen hetkisen koronatilanteen vuoksi paikkamääriä voidaan joutua rajoittamaan. Osallistumisen voi perua maksutta viikkoa ennen kurssia tai ilmoittautumisen voi siirtää kollegalle aina kurssipäivään asti.


Lue lisää tuulivoimasta Tuulivoima-verkkolehdestä www.tuulivoimalehti.fi.
Alla tuoreimpia lukuvinkkejä:

Tuulivoima mediassa

 

Twitter
Facebook
Website
Instagram
LinkedIn
Suomen Tuulivoimayhdistys ry
www.tuulivoimayhdistys.fi
www.tuulivoimalehti.fi

Copyright © 2020 Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Saat tämän kirjeen, koska olet jäsenyrityksemme edustaja tai olet tilannut uutiskirjeemme.

Haluatko muuttaa yhteystietojasi?
Päivitä sähköpostiosoitteesi tai eroa postituslistalta.






This email was sent to <<Email Address>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Suomen Tuulivoimayhdistys ry · Kauppakatu 19 A 9 · Jyväskylä 40100 · Finland