Copy
Turvallista teatterisyksyä!

Teatterialalle on luvassa erityisen vilkas syksy. Esittävän taiteen sektori luovii yhä koronaviruspandemiaan liittyvien haasteiden parissa, mutta samalla on syytä kääntää katseet kohti muita syyskauden ajankohtaisia asioita.

Teatterialan TES-neuvottelut käydään jälleen loka-marraskuussa. Koska pandemian aiheuttama epävarmuus jatkuu, eikä aikataulutietoa tehokkaan rokotteen tai muun normaalitilanteen palauttavan ratkaisun löytymisestä vielä ole, käydään syksyn neuvotteluja pitkälti samanlaisessa poikkeustilanteessa kuin keväälläkin.

Oman fokuksensa tarvitsevat myös hiljalleen etenevä VOS-uudistus sekä keväällä 2021 käytävät kuntavaalit, joihin valmistaudumme jo tiiviissä yhteistyössä kulttuurin ja taiteen edunvalvontajärjestö Kulta ry:n sekä alan muiden järjestöjen kanssa.

Vallitseva poikkeustilanne siirsi Suomen Teatterit ry:n vuosikokouksen keväältä syksyyn ja samalla monet tapahtumamme verkkoon. Pyrimme tämänhetkisen tiedon valossa järjestämään jo ilmoitetut syksyn tapahtumat normaalisti, mutta kuitenkin tautitilanteen kehittymistä tarkasti seuraten ja tarvittaessa uusia järjestelyjä linjaten. Tiedotamme mahdollisista muutoksista tilanteen mukaan.

Toimistomme henkilökunta toivottaa hyvää ja turvallista teatterisyksyä kaikille. Toimitaan yhdessä ja pidetään huolta sekä muista että itsestämme.

Syysterveisin,

Aida, Leevi, Tiina, Tommi
 

Psst, päivitä sopimus!

Teatterialan TES:n kaikkia palkkoja koskeva yleiskorotus 1,1% voimassa 1.9.2020 alkaen.

LUE LISÄÄ

STEFIN UUTISIA

Suomen Teatterit ry:n vuosikokous Turussa 28.-29.10.2020
Suomen Teatterit ry:n vuosikokous ja vuosikokousseminaari järjestetään Turussa 28-29.10.2020. Kokouskutsut on lähetetty asianosaisille.

Jos epidemiatilanne ei mahdollista kokousta paikan päällä, järjestetään kokouspäivien ohjelma ja kokoukset etäyhteyksien kautta. Tiedotamme tilanteesta syksyn edetessä.

Muistathan myös syksyn koulutukset ja tapahtumat: Kaikki omat tapahtumamme löydät Suomen Teatterit ry:n tapahtumakalenterista.
 
LUE LISÄÄ

TEATTERIALAN UUTISIA


Seinäjoen kaupunginteatteri hakee sohvakriitikoita


Innokkaat teatterinystävät ja katsomopenkkien aktiiviset kuluttajat saavat uudenlaisen mahdollisuuden osallistua Seinäjoen kaupunginteatterin toimintaan, kun Sohvakriitikot tapaavat teatterilla kerran kuukaudessa teatterikuraattorin johdolla. He pääsevät tutustumaan tekijöihin ja kurkkaamaan teatterin kulisseihin, ja heidän kirjoituksensa julkaistaan Seinäjoen kaupunginteatterin blogissa.
Mukaan voi hakea 18.9. asti.

LUE LISÄÄ


Tampereen teatteri käynnistää projektin yhdenvertaisuuden parantamiseksi


Tampereen Teatteri käynnistää  yhdenvertaisuuden parantamiseksi ja uusien yleisöjen saavuttamiseksi projektin Teatteri poikkeustilassa – Tampereen Teatteri Oy:n uudet palvelut. Projekti toteutetaan elokuusta 2020 kesäkuun loppuun 2021. Business Finland on myöntänyt projektille kehittämisrahoitusta liiketoiminnan häiriötilanteisiin 100 000 euroa.

LUE LISÄÄ

KOULUTUKSIA

Yleisötyön verkkokurssi – seuraava yhteinen koulutus 10.11.2020

Onko sinulla tai yhteisölläsi kiinnostusta yleisötyön tekemiseen, mutta et oikein tiedä, mistä aloittaa? Tämä Kansalaisfoorumin järjestämä verkkokurssi tukee sinua yleisötyön käynnistämisessä. Kurssin mentorina toimii FM Disa Kamula.

LUE LISÄÄ

Verkkokurssi: Saavutettavuus ja digipalvelulain vaatimukset

Miten laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, eli digipalvelulaki, velvoittaa eri viranomaisia ja muita toimijoita huomioimaan saavutettavuuden digitaalisissa palveluissaan? Koulutuksen jälkeen sinulla on kokonaiskuva saavutettavuuden merkityksestä digitaalisessa yhteiskunnassa, ja tiedät, mitkä digipalvelulain saavutettavuusvaatimukset ovat.

LUE LISÄÄ

TAPAHTUMIA JA HAKUJA

Avaus-hankkeen loppuseminaari Helsingissä 14.9.2020

Kulttuuria kaikille -palvelu järjestää yhdessä Globe Art Point ry:n kanssa Avaus-hankkeen loppuseminaarin Helsingissä 14.9.2020. Hankkeen tavoitteena oli edistää toimintamalleja, jotka tukevat ulkomaalaissyntyisten taiteilijoiden sekä taide- ja kulttuurialan ammattilaisten mahdollisuuksia työskennellä suomalaisella taide- ja kulttuurikentällä. Tarkoituksena on entistä paremmin tunnistaa muualta tulleiden henkilöiden osaaminen ja edistää yhdenvertaisuuden toteutumista.

LUE LISÄÄ

TYÖPAIKKOJA

Helsingin kaupunginteatteri hakee pukijaa
Helsingin kaupunginteatteri hakee pukijaa määräaikaiseksi tuntityöntekijäksi kaudelle 2020–21 tai sopimuksen mukaan.
 
LUE LISÄÄ
KAIKKI SUOMEN TEATTERIT RY:N UUTISET
Twitter
Facebook
Instagram
Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list