Copy
Mediakasvatuksen uutiskirje / Lokakuu 2020
Hyvät mediakasvattajat,

tässä uutiskirjeessä on Voiman metsäteollisuutta käsitteleviä mediakasvatustehtäviä, tietoa lokakuun lopussa avautuvasta 9.-luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnatusta näyttelystä sekä jo edellisessä kirjeessä mukana ollut erikoistarjous Jari Tammisen uudesta Nauti tyhjyydestä, ja muita vastamainoksia -kirjasta. 

Mediakasvatustehtävät: UPS – BioGone


"Suomi elää metsästä’, sanotaan. Tämä voi pitää paikkansa, jos tarkastelemme väitettä esimerkiksi sotien jälkeisen metsäteollisuuden ja viime vuosina heränneen biotalouskeskustelun näkökulmasta. Kannattaa kuitenkin kysyä myös, kuinka metsä elää Suomessa."

Voiman uusimmassa numerossa (8/2020) julkaistu artikkeli Metsien Suomi vai puupelto? on luettavissa Voiman nettisivuilla.

Avaa kuva isompana klikkaamalla sitä. Kuva on julkaistu myös aukeaman kokoisena tulosteena uusimmassa Voimassa.

Tehtävät

1)  Katsokaa UPS – BioGone -teosta ja käykää keskustelua sen sisällöstä. Millä tavoin teos kuvaa ristiriitaa ihmisten mielissä olevan luontosuhteen ja metsäteollisuuden toimien välillä? Ajatus suomalaisten erityisestä luontosuhteesta elää vahvana, mutta vuosikymmenien ajan Suomessa on keskitytty avohakkuisiin tapana hoitaa metsiä. Näkyykö tämä avohakkuiden suosiminen esimerkiksi metsäteollisuuden viestinnässä? 

2)  Lukekaa vastamainoksen rinnalla julkaistu artikkeli. Millä tavoin tehometsätalouden ja avohakkuiden suosiminen ja metsien näkeminen ensisijassa taloudellisena resurssina on vaikuttanut Suomen luontoon?

3)  Entä miten kansalainen voi vaikuttaa
a)  yhtiöiden toimintaan ja 
b)  metsien suojeluun?

Ps. Kaikki Voiman julkaisemat vastamainokset löytyvät täältä.
9.-luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu Spektaakkeliakatemia-näyttely Itäkeskuksen Stoassa.

Jari Tammisen ja Häiriköt-päämaja -hankkeen järjestämä näyttely Spektaakkeliakatemia (pe 30.10. – su 13.12.) muodostuu taiteellisesta ja pedagogisesta osiosta.

Näyttely avaa keskustelun siitä, millaista yhteiskuntaa mainoksien avulla rakennetaan ja millaiseen kulutuskäyttäytymiseen kannustetaan. Teoksia nähdään mm. suomeksi, ruotsiksi sekä pohjois-, inarin- ja koltansaameksi, venäjäksi, englanniksi, somaliksi, arabiaksi ja kurdiksi.

Kaksi 45 minuutin oppituntia sisältävä näyttely on ilmainen. Lue lisää näyttelystä ja siihen ilmoittautumisesta täältä

Vastamainokset myös kirjana! Tilaa omasi syksyn tarjoushintaan.


Nauti tyhjyydestä, ja muita vastamainoksia -kirja on toimittaja, kirjailija sekä kulttuurihäirikkö Jari Tammisen neljän vuoden työ yksissä kansissa. Vastamainokset ovat viime vuosina löytäneet tiensä Voima-lehden sivuilta osaksi lukion opetussuunnitelmaa.

Kirjan väliin on kerätty vastamainoksia vuosilta 2015–19. Vastamainos on tapa opetella kohdistamaan kriittinen katse mainoksiin. Mainoksen tavoite on hyvin suoraviivainen, "osta tätä, äänestä tota", kun vastamainos kannustaa vastaanottajaa huomaamaan muita toimintavaihtoehtoja.

“Vastamainoksissa rakennan yhteiskunnastamme ajankuvaa sellaisena kuin se näyttäytyy meille kuluttajakansalaisille. Mainoskuvaston ja artikkelien kautta pystymme hahmottamaan kulutuspäätösten takaa löytyviä ajatuksia ja toimintamalleja. Huomiomme kohdistuu kuluttajan identiteetin rakentumiseen, ilmastokriisiin, työmarkkinoiden mullistukseen ja politiikan kielen muuttumiseen”, Tamminen kertoo.

Voima tarjoaa mediakasvattajille Nauti tyhjyydestä, ja muita vastamainoksia -kirjan alennettuun hintaan 20 e (normaalisti 25 e). Alennukset saat ostamalla kirjan Voiman verkkokaupasta ja käyttämällä ostoksen yhteydessä alennuskoodia: vastamainos. Alennus on voimassa vuoden 2020 loppuun asti.

Tilaa kirja Voiman verkkokaupasta!

Ota yhteyttä!

Jari Tamminen

Häiriköt-päämaja
Vastamainokset
Spektaakkeliakatemia


050 331 4357
jari.tamminen@voima.fi


Tuomas Rantanen

Kustannuspäällikkö
Mediakasvatus ja -yhteistyö


040 507 7165
tuomas.rantanen@voima.fi

Muut Voiman yhteystiedot löydät täältä.
Twitter
Facebook
Instagram
voima.fi
Email
Voima Kustannus Oy
Vellamonkatu 30 B 3 Krs
Helsinki, Uusimaa 00550
Finland