Copy
Eikö viesti näy kunnolla?

Yaddikti 1/2021

YAD Youth Against Drugs ry:n uutiskirje

Hybridimallinen toiminta on tullut jäädäkseen


Ihan aluksi haluan kiittää jokaista viime vuonna YAD:ssa vapaaehtoistyötä tehnyttä nuorta. Korona on tuonut vapaaehtoistyöhön monenlaisia haasteita. Niistä huolimatta erilaisilla hybridimalleilla ja B-suunnitelmilla viime vuonna toteutettiin monenlaista kansalaisaktivismia ehkäisevän huumetyön saralla. Uskallettiin kokeilla ennakkoluulottomasti meille uusia asioita, joista suurin osa onnistui hienosti ja loputkin toimivat mainiosti oppimiskokemuksina. Hybridimallinen toiminta on tullut jäädäkseen järjestön toimintaan. Valmiudet erilaisiin osallistumismuotoihin kehittyvät ja paranevat koko ajan. Se palvelee hienosti YAD:n ja muidenkin järjestöjen valtakunnallisuutta. Tämä on ollut tervetullut harppaus.
 
Vuodenvaihteessa hankerintamalla päättyi YAD:n ja EHYT:in yhteinen ”Kannabisinterventio nuorille kannabiksen käyttäjille” -hanke. Hankkeessa tuotettuja materiaaleja tulee tilattavaksi toimituskuluja vastaan järjestöjen verkkokauppoihin helmikuussa. Samoin päättyi Exp3rt – Kohtaava kokemusasiantuntijuus -hanke. EXPA, EXP2 ja Exp3rt -hankkeissa kehitettyä kokemusasiantuntijamallia jatketaan osana YAD:n perustyötä.

Tänä vuonna YAD:ssa on käynnissä kansainvälinen VIDA – Vital Information for Drugs Awareness -hanke sekä Tampereella Hamppupelto, jonka terapeuttiselle kiipeilytoiminnalle myönnettiin juuri nuorisotakuuavustus.
 
- Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD ry

Global Drug Survey'n vuoden 2020 tuloksia


- Vielä ehtii vastata tämän vuoden GDS-päihdekyselyyn

 
Vuoden 2020 kyselyyn vastasi ennätysmäärä suomalaisia. Tutkimuksessa havainnoitiin mm. alkoholin ja katumuksen välistä yhteyttä. Suomalaiset naisvastaajat ilmoittivat katuneensa humaltumista 34 prosentissa kaikista juomiskerroista. Vastaava luku miehillä oli 25 prosenttia. Lue väitöskirjatutkijan, GDS:n maakoordinaattori Aleksi Huplin kirjoittama blogiartikkeli aiheesta.
 


Vuoden 2021 kyselyyn voi vastata vielä tämän viikon ajan: www.globaldrugsurvey.com/GDS2021

TAPAHTUMAKALENTERI:

Etätapahtuma: Villasukkajooga & teehetki

YAD ry järjestää yhdessä Ehyt ry:n kanssa Lähellä-viikolla torstaina 11.2. klo 15.30-17.30 villasukkajoogan & teehetken. Tapahtuma on avoin ja kaikki ovat tervetulleita. Etätapahtuma järjestetään Zoomin kautta. Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan 5.2. mennessä Annalle (anna.jarvinen@yad.fi) ja halutessasi sinulle postitetaan pieni yllätys tapahtumaa varten.

Mediataitoviikkoa vietetään 8.-14.2.2021 YAD ei järjestä viikon tiimoilta erityistä ohjelmaa, mutta muistutamme aina käytössä olevasta, maksuttomasta Kamaa somessa -verkkokoulutuksestamme, joka kehittää nuorten medialukutaitoa erityisesti verkon huumeaiheisten sisältöjen suhteen. Kannattaa tutustua ja hyödyntää tehtäväpankin tehtäviä päihde- ja mediakasvatuksessa!

YAD Tampere: Laskiaisretki ti 16.2. klo 14-18
YAD goes pulkkamäki. Lähde mukaan vaihtoehtoiselle tripille pulkkamäkeen laskiaistiistain kunniaksi. Kokoonnumme YAD ry:n Tampereen toimistolla (Hallituskatu 25) klo 14, josta suuntaamme yhdessä pulkkamäkeen. Ota mukaan oma pulkka, stiga, liukuri, muovipussi, roskapussi tai muu laskuväline. YAD tarjoaa pulkkailun päälle toimistolla hernekeittoa ja tuoreita laskiaispullia (tarjottavat vegaanisia).

YAD mukana Mitä kuuluu? -tapahtumassa Tampereella ke 17.2. klo 14-17
YAD:n infopiste mukana Tampereen Keskustorilla ke 17.2. klo 14-17 Pirkanmaan päihde- ja mielenterveysjärjestöjen verkoston järjestämässä Mitä kuuluu? -tapahtumassa. Tuu käymään ja moikkaamaan!

Kevään festarikoulutus

Tämän vuoden festarityön koulutus järjestetään keväällä 2021 samaan tyyliin kuin viime vuonna. Eli etäyhteyksin seuraavin päivämäärin:

4.5. TIISTAI Klo 18-20, YADgrade your skills
5.5. KESKIVIIKKO Klo 18-20, YADgrade your skills
12.5. KESKIVIIKKO Klo 18-20, YADgrade your skills
15.5. LAUANTAI Klo 10-14, YAD goes musicfestivals
18.5 TIISTAI Klo 18-20, YAD goes musicfestivals
19.5 KESKIVIIKKO Klo 18-20, YAD goes musicfestivals

Koulutukseen pilotoidaan YADgrade your skills -osiot, joiden tarkoituksena on tarjota perustiedot YADin ideologiasta, aineinfosta sekä toimintaperiaatteista. Uudet vapaaehtoiset voivat käydä tämän osion perehdytyksenä YADin vapaaehtoistoimintaan. Pitkän linjan vapaaehtoiset voivat käydä tämän kertauksena. Halutessaan koulutuksen voi jättää siihen tai jatkaa loppuun asti käymällä YAD goes musicfestivals -osiot läpi, jolloin saa riittävän pätevyyden lähteä YADin matkassa festareille. <3

Festarivastaavien koulutuksesta sovitaan vielä erikseen, että millä päivämäärällä se pidetään. Mutta tämä tullaan pitämään joka tapauksessa huhtikuun tienoilla kahden arki-illan koulutuksena.

Ilmoittautumiset molempiin koulutuksiin avataan 22.3.2021

www.yad.fi www.yad.fi
YAD Facebookissa YAD Facebookissa
YAD Twitterissä YAD Twitterissä
YAD YouTubessa YAD YouTubessa
YAD Instagramissa YAD Instagramissa
yad@yad.fi yad@yad.fi

Copyright © | 2021 |YAD Youth Against Drugs ry, All rights reserved.
 
Email Marketing Powered by Mailchimp