Kesän Tuomasmessut - alkamisaika klo 18!
Kesäkaudella tuomaat kokoontuvat tuttuun tapaan Tuomasmessuun. Tänä kesänä kokeilemme messun aloitusaikana kello kuutta. On helppo muistaa, jos Tuomasmessu on aina sunnuntaisin klo 18. Joka kesä, niin kesän alussa kuin lopussa, joku messukävijä on erehtynyt alkamisajasta ja tullut paikalle väärään aikaan. Aikaisempi aloitusaika mahdollistaa perheiden ja lasten mukanaolon paremmin myös kesällä. Messun jälkeen on helpompi viettää hetki aikaa yhdessä. Tavataan siis kuudelta!
Tuomasmessut
Tuomasmessut sunnuntaisin klo 18 Tuomasmessun Youtube-kanavalla ja Radio Deissä
Su 9.5. Liturgia ja saarna, Kati Pirttimaa, juontajana Leila Lukander-Pajula, esirukousjohtajana Liisa Väätäinen, musiikista vastaa Inna Vintturi yhtyeineen
Su 16.5. saarnaa Kaisa Raittila, liturgina Elina Vaittinen, juontajana Maarit Laurila, esirukousjohtajana Eeva Kontkanen. Musiikista vastaa Ilona Saarikoski
Su 23.5. Helluntain Tuomasmessu, saarnaa piispa Teemu Laajasalo, liturgina Kati Pirttimaa, juontajana Riitta Silvennoinen, esirukoujohtajana Pekka Korhonen. Musiikissa mukana laulaja- säveltäjä Petri Laaksonen sekä Inna Vintturi.
Su 30.5. saarnaa Heidi Zitting, liturgina Kaisa Kariranta, juontajana Jörgen Eriksson, esirukousjohtajana Kristiina Raunetsalo. Musiikista vastaa Inna Vintturi yhtyeineen.
Varmista ajantasaiset tiedot nettisivuilta ja somekanavista!
Digitiimi tarvitsee vahvistusta!
Oletko tietokoneiden kanssa kotonasi ja ymmärrät kameroista yhtä ja toista? Olet kuvannut videoita ja striimannut tai haluat oppia? Uumoiletko, että striimaustaidosta olisi sinulle hyötyä? Onko lähipiirissäsi joku, nuori nettinatiivi, joka sopisi tähän kuvaukseen? Strimaustiimiin tarvittaisiin kaksi uutta striimaajaa. Striimaajalle maksetaan pieni palkkio.
Agricolan kirkon uusi skriini avaa valtavasti mahdollisuuksia messuun. Skriinin hoitajaksi tarvitaan vapaaehtoisia. Haluaisitko tulla kehittämään Tuomasmessuun jotain ihan uutta?
Kiinnostaa sitten striimaaminen ja skriinin käyttäminen, ota yhteyttä tuomaspappi Katiin (kati.pirttimaa@tuomasmessu.fi).
|