Copy
Etkö näe kuvia? Avaa selaimessa.

Pääskyjen uutiskirje 10/2022

Mitä tulee mieleen kun sanotaan Nepal?
TIE DEMOKRATIAAN YHTÄ VUORISTOA

Vaikutusvaltaisia ulkomaalaisia kehitysyhteistyöntekijöitä ja turisteja on Nepalissa paljon. Me kaikki hahmotamme maan todellisuutta ja historiaa hyvin huonosti. Olisi tärkeätä tietää enemmän, etenkin nyt marraskuun parlamenttivaalien alla.

Nepal? Päälle puskee sekavia mielikuvia. Tuliaisiksi tarjoutuvia käyriä khukri-veitsiä ja Khukri-rommipulloja, jotka liittyvät legendaarisiin gurkha-sotilaisiin - ja siihen, että Nepal ei ole koskaan ollut siirtomaa. 
Satumaisia käsittämättömiä seremonioita, joiden keskipisteenä vielä vähän aikaa sitten olivat hindujumalakuninkaat sulkatöyhtäpäähineineen.
Rutiköyhiä, kiipeilyturisteille hymyileviä lapsia. Buddhan syntymäpaikka.
Ja sitten: kuninkaallinen joukkomurha? Maolaisten kapina, maolainen pääministeri. Qatarin World Cup -kisojen kuumissa rakennustöissä menehtyviä nepalilaismiehiä. Kuvankauniiden tyttöjen ihmiskauppaa. Hirvittävä maanjäristys. Everest, kaikki ne huiput.
Hippejä ja gurujakin on ollut.

Nykyisen Nepalin perustasta, perustuslain säätämisestä, on vasta seitsemän vuotta. Tuolloin, huhtikuussa 2015, oli myös erittäin tuhoisa maanjäristys, mikä yks kaks saattoi vaivalloisesti edenneen perustuslakiprosessin syyskuussa päätökseen. Tänä vuonna on nuoren demokratian toiset vaalit; keväällä oli paikallisvaalit, nyt 20. marraskuuta parlamenttivaalit. 
Shah-dynastian töyhtökruunukuninkaan vallan päättyminen on ollut sitkeä, edestakaisia äkkikäännöksiä sisältänyt ja  paljon uhreja vaatinut kamppailu. 

Demokratiataistelu Nepalissa alkoi 1950-luvun alussa ja sitä kutsutaan Nepalin ensimmäiseksi vallankumoukseksi.
Vallan kumoamista oli valmistellut ensimmäinen ja toinen maailmansota, joiden aikana sadat tuhannet liittoutuneiden riveissä sotineet nepalit näkivät maailmaa ja mitä kaikkea siellä onkaan. Siihen vaikutti ratkaisevasti myös Intian itsenäistymistaistelu 1930- ja 40-luvuilla, mitä maassa asuvat nuoret nepaliopiskelijat seurasivat. Intiassa perustettiin ja sieltä käsin toimivat uudet, demokratiaa vaativat puolueet.
Demokratia-aktivistien painostuksen seurauksena sata vuotta vallassa olleet vihatut Rana-maharajat (perinnöllinen, kummallinen ja oikukas pääministerisuku, jonka aikana Shah-suvun kuninkaat olivat vain keulakuvia) kammettiin pois ja valtaan palautettu kuningas Tribhuvan sai luvan suostua “parlamentaarisen monarkin” asemaan.
Vuonna 1959 pidettiin Nepalin ensimmäiset vaalit. Äänestysuurnia kuljetettiin kaukaisimpiinkin syrjäkyliin ja takaisin, mikä kesti kaksi kuukautta. Lopulta pääministeriksi valittiin Nepalin sosialidemokraattisen Kongressipuolueen johtaja B.M. Koirala.

Mutta eihän se niin helposti mennyt. Kuningas tuli pian katumapäälle, passitti Koiralan kahdeksaksi vuodeksi vankilaan ja kaappasi jo seuraavana vuonna kaiken vallan takaisin itselleen. 
Kuningas Mahendran mielestä puolueet vain riitelivät. Niiden sijaan hän perusti moniportaisen, koko maan kattavan ja itse nimittämiensä panchayat-neuvostojen järjestelmän ja aloitti Paluu kyliin -ohjelman. 
Nepalilaisille tämä merkitsi kaiken poliittisen toiminnan  tukahduttamista, nationalistista ja rojalistista pakkovaltaa. Sillä aikaa kun länsimaiset hipit polttelivat pilveä ja Cat Stevensin “Katmandu” soi kutsuvana Thamelin Freek Streetillä
LUE LISÄÄ





Kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin

KUUSI VANHAA MIESTÄ VARMISTELEVAT TAAS VALTAANSA 


Marraskuun 20. päivän parlamenttivaaleissa on ehdokkaita 57 puolueesta. Ratkaisevaa lienee kuitenkin se, että kolme valtapuoluetta ovat vaalipiirien vekslaamisten, liittoutumien ja keskinäisten juonittelujensa kautta paaluttaneet asemansa. Käytännössä tämä tarkoittaa kuutta vanhaa miestä, jotka ovat vuorotelleet vallassa ties kuinka monta kertaa 1990-luvun puolesta välistä lähtien.

Ideologisilla eroilla ei ole vaaleissa merkitystä, liitossa voidaan olla vaikka arkkivihollisen kanssa, pääasia on vallassa pysyminen aina vaan. Vaaliehdokkaiden joukkoon on nyt liittynyt myös tusina Nepalin rikkainta miestä.
Toukokuun paikallisvaaleissa kolmannes valituiksi tulleista kaupunkien ja piirikuntien johtajista oli rakennusurakoitsijoita.
Nykyinen pääministeri Sher Bahadur Deuba, 76, on pyrkimässä pääministeriksi viidettä kertaa.

Naisten osuus ehdokkaista on alle 10 prosenttia, dalittien ja alkuperäiskansojen vielä vähemmän. Tilanne on selvästi huonompi kuin ensimmäisissä vaaleissa 2017.
Lähes 4 miljoonaa nuorta nepalia, jotka ovat töissä ulkomailla, eivät pääse vaikuttamaan asioihin lainkaan. He eivät saa äänestää, koska postiäänestystä ei sallita ja sähköisiin äänestyslaitteisiin ei luoteta.
Nepali Times -lehden mukaan demokratian toteutumisen ainoa toivo on nuorissa sitoutumattomissa ehdokkaissa, joiden osuus on 37 prosenttia.

Nepalin tilkkutäkkiyhteiskunnassa, monietnisessä, moniuskontoisessa, monikielisessä ja monikulttuurisessa noin 30 miljoonan asukkaan maassa demokratia etenee vaarallisesti vaappuen.

 
Hyvä uutiskirjeen lukija, tervetuloa myös Pääskyjen jäseneksi! Samalla tuet toimintaamme Nepalin alkuperäis- ja maalaisyhteisöjen elämän kohentamiseksi. Jäseneksi voit liittyä Pääskypuodissa tai verkkosivuillamme. Kiitos! 

Pääskyt hakee ehdokkaita vuoden 2023 hallitukseen! Kiinnostaako kehitysyhteistyö Nepalissa - tai Sri Lanka ja norsut? Ota yhteyttä ja kysy lisää: katri.simonen@gmail.com. 

Facebook
Website
Email
Instagram
Copyright © 2022 Kehitysmaayhdistys Pääskyt 
Mäkelänkatu 54 A 00510 Helsinki


Rahankeräyslupa: RA/2021/1688

Sait tämän uutiskirjeen, koska olet osallistunut toimintaamme tai ilmaissut kiinnostuksesi työtämme kohtaan. Mikäli et halua saada näitä viestejä jatkossa, voit perua uutiskirjeen.
 






This email was sent to <<Sähköpostiosoite>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Kehitysmaayhdistys Pääskyt · Maekelaenkatu 54A · Helsinki 00510 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp